Vanginvartijalla outo kohtaaminen Porvoon poliisiampujaksi epäillyn kanssa – "Soturit ei käytä kesken sotaa päihteitä": Mitä mies tarkoitti?

0:30
Kiinniotto tallentui kameraan: Porvoon ammuskelijat välttivät ensimmäisen piikkimaton, mutta toista eivät.

Porvoon poliisiampumisten oikeuskäsittely alkoi tiistaina valmisteluistunnolla. Samalla julkiseksi tuli poliisin keräämä esitutkinta-aineisto tapaukseen liittyen. Aineistoon kuuluvat muun muassa pöytäkirjat kuulusteluista, joita poliisi suoritti tapaukseen liittyvien henkilöiden kanssa.

Eräs poliisin kuulema vanginvartija kertoi tutkinnassa hämmentävästä kohtaamisesta, joka hänellä oli toisen poliisiampumisista epäillyn ruotsalaisveljeksen kanssa.

Vantaan vankilassa vanginvartijana työskentelevä mies kertoi olleensa viime lokakuussa töissä vankilan eristysosastolla, kun vartijoille oli annettu määräys siirtää toinen epäillyistä ja veljeksistä vanhempi, Richard Granholm, toiselta osastolta kyseiselle osastolle.

Vartija muisteli kuulusteluissa, että Granholm olisi tuona päivänä uhkaillut toisia vartijoita.

Kun vartija oli mennyt hakemaan Granholmia ja lähtenyt kuljettamaan tätä osastolleen, hän oli kysynyt tältä, onko tällä mukanaan lääkkeitä tai tupakoita.

Vanginvartijan kertomuksen perusteella Granholm oli vastannut kysymykseen hämmentävällä tavalla.

– "Soturit ei käytä kesken sotaa päihteitä", vartija kertoi Granholmin vastanneen.

Vartija ei kertomansa perusteella jäänyt tilanteessa sanattomaksi, vaan kuittasi takaisin.

– Vastasin Richardille, että "eiköhän sun sodat ole sodittu". Richard vastasi siihen että "mitä", johon vastasin, että "onhan sulla vielä käräjät edessä".

"Aivan kuin he olisivat onnistuneet jossain"

Myös eräs toinen poliisin esitutkinnassa kuulemista henkilöistä kertoi panneensa merkille veljesten toiminnassa seikan, jota voi pitää perustellusti erikoisena.

Yksi miesten kiinniottoa Ikaalisissa sivusta todistanut autoilija kertoi poliisille nähneensä, miten veljekset antoivat toisilleen "niin sanotut ’läpyt’" antautuessaan poliisille pitkän takaa-ajon päätteeksi.

– … eli aivan kuin he olisivat onnistuneet jossain tai, että "tämä oli tässä", silminnäkijä kuvaili tilannetta kuulustelijalle.

– Se oli joka tapauksessa outo ele. Enemmän se vaikutti kuitenkin kättelyltä kuin kämmenien yhteen lyömiseltä, silminnäkijä sanoi.

Silminnäkijän mukaan oudolta tilanteessa vaikutti myös se, että veljekset eivät vaikuttaneet lainkaan hermostuneilta.

– Se oli näin jälkeenpäin ajateltuna hieman outoa, että miehet eivät vaikuttaneet hermostuneilta tai hätääntyneiltä, vaikka olivat juuri ammuskelleet ja ajaneet poliisia karkuun Tampereelta asti.

Oikeudenkäynti alkoi tänään

Poliisiampumisten oikeudenkäynti alkoi eilen Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla, mutta ampumisista syytetyt veljekset eivät ole tänään itse olleet oikeudessa paikalla. Miehet astuvat tuomarin eteen vasta ensi viikolla, kun jutun varsinainen pääkäsittely alkaa.

Oikeudenkäynnissä vuonna 1989 syntynyttä Richard Nicholas Granholmia ja vuonna 1994 syntynyttä Raymond Anthony Granholmia syytetään 13 murhan yrityksestä, törkeästä ryöstön valmistelusta, panttivangin ottamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kahdeksasta vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

MTV Uutiset on julkaissut rikoksista epäiltyjen veljesten nimet jo esitutkintavaiheessa tapauksen poikkeuksellisuuden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden takia.

Syyttäjä vaatii kummallekin veljeksistä 13 vuoden vankeusrangaistusta. Veljeksistä vanhempi on myöntänyt osan syytteistä, mutta kiistää murhan yritykset. Hän myöntää ampuneensa kohti poliiseja, mutta hänen tarkoituksenaan ei puolustuksen mukaan ole ollut tappaa näitä. Nuorempi veljistä, Raymond Granholm niin ikään kiistää murhan yritykset. Puolustuksen mukaan hänen ei ollut tarkoitus tappaa ketään.

Koko päivän ajojahti

Syytteissä mainitut rikokset tapahtuivat Porvoossa noin vuosi sitten, 25. elokuuta 2019.

Tapahtumasarja sai alkunsa Porvoon Koneistajantiellä, minne veljesten epäillään kutsuneen poliisipartion keksityn omaisuusrikoksen nojalla. Paikalla poliisit kohtasivat aseellista väkivaltaa ja saivat ampumavammoja.

Ruotsalaisveljekset pakenivat tilanteen jälkeen paikalta. Tästä käynnistyi koko päivän jatkunut ajojahti, joka päättyi piikkimattoon Ikaalisissa iltakahdeksan aikaan. Ajojahdin aikana pakoautosta ammuttiin poliisia kohti.

Veljekset ovat olleet poliisikuulusteluissa vaitonaisia, eikä poliisi ole aiemmin antanut julkisuuteen minkäänlaista arviota veljesten mahdollisesta motiivista. Myöskään tänään julkiseksi tullut poliisin esitutkintamateriaali ei valota veljesten käytösten mahdollista motiivia kovinkaan selkeästi tai ainakaan konkreettisella tasolla.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho on kertonut julkisuuteen, että miesten tavoitteena oli saada käyttöönsä poliisien käytössä olleita aseita, missä he osin onnistuivatkin. Miehet saivat Porvoosta mukaansa yhden poliisin käsiaseen.

Poliisin esitutkintamateriaalissa todetaan, että miesten kiinnostus esimerkiksi aseita kohtaan antaa taustaa epäillyille rikoksille. Mitään yhtä, selkeää selitystä miesten käytökselle ei silti poliisin esitutkintamateriaalissakaan ole saatu selvitettyä. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja