Poliisi: Provinssin taskuvarkauksissa uusia tekijöitä

Provinssirock sujui viikonloppuna Seinäjoella melko rauhallisesti. Etelä-Pohjanmaan poliisin mukaan rikoksia tehtiin normaalivuotta vähemmän.

Varkaus- tai näpistysrikoksia kirjattiin viikonlopun aikana vain 13. Poliisin mukaan yllättävää oli romanitaustaisten tekijöiden suuri osuus omaisuusrikoksissa. Romanien tekemät omaisuusrikokset työllistivät poliisia myös festivaalialueen ulkopuolella.

Poliisi kuitenkin ennakoi, että omaisuusrikosten määrä kasvaa nyt ilmoitetusta, sillä usein tavaran katoaminen huomataan vasta tapahtuman jälkeen. Rikosilmoitus esimerkiksi varkaudesta pitää tehdä oman asuinpaikkakunnan poliisille.

Väkivaltarikosten määrä on poliisin mukaan ollut jatkuvasti laskusuunnassa hyvän ennakoinnin takia. Eilisiltaan mennessä poliisi oli saanut tietoonsa neljä pahoinpitelyrikosta.

Kaikkiaan Etelä-Pohjanmaan poliisi sai viikonlopun aikana 650 hälytystä, joista 350 liittyi varsinaiseen tapahtumaan. Rattijuopumuksesta epäiltiin 12:ta juhlijaa.

Huumausaineiden käytöstä kärähti vajaat 90 kävijää ja huumausainerikoksia kirjattiin yhteensä 15. Huumeisiin liittyvät rikokset olivatkin ainoita, joita oli normaalivuotta enemmän.

Provinssirockissa juhli tänä vuonna noin 60 000 kävijää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat