Poliisi pidätti miehen yli 35 vuoden takaisesta murhasta: "Meillä on nyt riittävästi todisteita"

Yhdysvalloissa Mainen osavaltiossa poliisi on pidättänyt miehen epäiltynä yli 35 vuoden takaisesta murhasta.

CNN:n mukaan 55-vuotias Philip Scott Fournier pidätettiin perjantaina ilman välikohtauksia murhasta epäiltynä. Tapausta on määrä käsitellä oikeudessa maanantaina.

Nuori 16-vuotias lukiolaistyttö Joyce McLain katosi lenkkipolulla kesällä vuonna 1980. Muutama päivä myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin paikallisen lukion takaa voimalinjan läheltä. McLain oli pidetty, lahjakas nuori etenkin jalkapallossa. Hänellä oli tiivis harjoittelukausi meneillään.

Tapausta yritettiin aikoinaan selvittää kaikin mahdollisin keinoin. Se kuitenkin pysyi selvittämättömänä yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Vuonna 2008 valtion poliisi halusi ottaa tapauksen uudelleen tutkintaan muun muassa kehittyneiden dna-laboratoriomenetelmien takia. McClainin ruumis kaivettiin haudasta, ja poliisi alkoi selvittää vanhoja todisteita uusien tutkimusten valossa. Viime perjantaina viranomaiset saivat varmuuden siitä, että heillä on riittävästi todisteita nostaakseen jutun uudelleen pöydälle.

– Olemme varmoja siitä, että meillä on henkilö, joka on murhannut Joyce McLainin. Meillä on viimein riittävästi todisteita,  poliisi sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vuosien varrella Philip Scott Fournier on kirjoittanut poliisille runsaasti lausuntoja eri ihmisistä, jotka hänen mielestään voisivat olla osallisina murhaan. Fournier oli 19-vuotias Joyce McLainin murhan tullessa ilmi. Poliisin mukaan Fournierin nimi on mainittu poliisiraporteissa tutkimuksen alusta lähtien. Raporttien mukaan Fournier "tiesi" tytön, mutta ei tuntenut sen paremmin. 

Lue myös:

    Uusimmat