Poliisi kahlehtii tehokkaimman rikostutkintakeinonsa käyttöä – dna-näytteiden määrää rajoitettu

Tampereella 2002 tapetun Pasi Aaltosen tapaus kuvastaa hyvin dna-tutkimusten kehitystä. Tappajan jättämästä kengästä ei 2002 kyetty saamaan dna-näytettä. Vuonna 2019 se onnistui tekniikan kehityttyä. Tappaja selvisi, mutta oikeuteen tätä ei saatu. Epäilty oli ehtinyt jo kuolla.

Dna-tutkimusten käyttö on tutkintakeinona parantunut ja samalla sen käyttö on lisääntynyt.

– Dna on yksi näistä biometrisistä tuntomerkeistä ja sormenjäljen ohella kaikkein keskeisin. Sen merkitys on kasvanut valtavasti. Nykypäivänä henkilö voi tunnustaa ja myöhemmin perua tunnustuksensa, sanoo johtaja Erkki Sippola keskusrikospoliisin rikosteknisestä laboratoriosta.

Viime vuonna rikostekninen laboratorio tutki 37 000 dna-näytettä. Kymmenen vuotta aiemmin määrä oli alle puolet siitä.

– Vuosi vuodelta tehdään yhä enemmän ja enemmän. Vauhti kiihtyy vaan.

Syynä on se, että keino on tehokas. Arkipäivisin joka 45. minuutti dna-näyte antaa osuman pimeään rikokseen.

Rikospaikoilta otettuja näytteitä verrataan poliisin dna-rekisteriin.

Rajoituksia tutkintaan

Dna-näytteiden määrä on vienyt rikoslaboratorion resurssit rajoille.

– Kasvu on ollut niin voimakasta, että meidän palvelukyky ei ole pystynyt sitä seuraamaan, Sippola sanoo.

Rikoslaboratorio on joutunut rajoittamaan kerralla tutkittaviksi otettavien dna-näytteiden määrää. Käytännössä se tarkoittaa, että juttua tutkiva poliisi saa lähettää vain muutamia näytteitä per rikos kerralla. Aiemmin määrät ovat voineet olla kymmeniä, jopa yli sata. Rajoitus on voimassa vuoden.

– Se on enemmän porrastamista ja rytmittämistä, Sippola kuvaa.

Rikoslaboratoriossa on erilaisia tuotteita dna-tutkimuksiin esimerkiksi tutkinta-ajan perusteella. Nopeimpien eli kolmen päivän sisällä tehtävien tutkimusten kokonaismäärää on jouduttu rajoittamaan.

Yhdellä kertaa rikoslaboratorioon saa lähettää tästä tuotteesta riippuen kahdesta kahdeksaan näytettä rikostapausta kohti.

Tästä voidaan myös luopua, jos jutun selvittämisintressi on suuri.

Rikoslaboratoriossa ei uskota, että tämä vaikuttaisi rikosten selvittämismääriin, mutta asiaa seurataan.

Rajoitukset ovat voimassa vuoden.

– Silloin tiedetään oliko näillä vaikutusta.

Kaikista jutuista poliisi ei dna-näytteitä oteta. Nykyisin poliisi ei edes ryhdy tutkimaan hyvin suurta osaa massarikoksista.

Lisää sormenjälkiä

Sormenjälkitutkimusten määrä kääntyi dna-tutkimusten yleistymisen myötä vuosituhannen vaihteessa laskuun, mutta uusi nousu alkoi 2015.

– Kysyntä on korkealla tasolla, Sippola sanoo.

– Sormenjälki on vielä enemmän paikkasidonnainen kuin dna. Se kertoo vielä enemmän mitä siellä on tapahtunut.

Taustalla on se, että niin sanottujen kovien teknisten todisteiden – esimerkiksi juuri dna:n, sormenjälkien ja valvontakameravideoiden – merkitys oikeudenkäynneissä näyttönä on korostunut tunnustusten ja todistajien kertomuksiin verrattuna.