MTV selvitti: Rikosten käsittelyajat ovat venyneet pahasti – professori näkee ongelman poliisin ammattitaidossa: "Resurssipula ei yksin selitä"

– Tilastot kyllä kertovat käsittelyaikojen venymisen koruttomasti. Viimeisinä vuosina tämä kehitys on ollut hyvinkin selkeästi havaittavissa.

Pahoinpitelyt 20 kuukautta, raiskaukset 23 kuukautta, lapsiin kohdistuvat seksuaaliset hyväksikäytöt 24 kuukautta.

Keskimääräinen rikosilmoituksen käsittelyn kesto:

Nämä ovat esimerkkejä viime vuoden keskimääräisistä käsittelyajoista rikosilmoituksesta tuomioon. Aivan liian pitkiä aikoja, toteaa asiantuntija.

– Poliisi vetoaa aina resurssipulaan. Se ei yksinään selitä tätä. Rikosten määrä ei ole muuttunut viime vuosina ollenkaan ja toisaalta poliisi jättää entistä enemmän juttuja tutkimatta. Voisi kuvitella, että kun joissain poliisilaitoksissa rajoitetaan tutkinnan ulkopuolelle jopa 40 prosenttia kaikista jutuista, siitä seuraisi, että muita juttuja voitaisiin tutkia tehokkaammin. Niin ei kuitenkaan näytä käyneen ja se onkin mysteeri.

– Miksi hyvin voimakas esikäsittely ja tutkinnan rajoittaminen ei ole vaikuttanut niin kuin sen on toivottu vaikuttavan? ihmettelee Tolvanen.

Tolvasen mukaan 40 prosenttia rikosasioista jätetään tutkimatta puhtaasti säästösyistä. 

– Yksi syy on se, että tutkijajoukko vaihtuu. Tutkijan ura ei ole poliisissa halutuin ura. Jos vaihtuvuus on suurta, kyllähän se ammattitaitoon vaikuttaa. Se on iso pulma, joka poliisinkin puolella myönnetään.

Palkkauskin vaikuttaa.

– Monet muut tehtävät ovat paljon houkuttelevampia erityisesti palkan puolesta kuin rikostutkijan tehtävät.

Onko Suomen poliisissa ammattitaitopula?

Tolvasen näkemyksen mukaan Suomessa on jonkinasteinen ammattitaitopula, joka johtuu vaihtuvuudesta. Hän sanoo, että kyseessä on "itseään ruokkiva kierre".

– Todennäköisesti jokaisella rikostutkijalla on työtaakkaa niin paljon, että he kokevat, että eivät kykene siitä kohtuullisessa ajassa selviytymään. Se johtaa siihen, että ei jää aikaa koulutukseen. Kierre on valmis. Jos ei voida mennä koulutukseen, ei se ammattitaitokaan voi kehittyä.

– Syyttäjiltä on tullut aika vankasti sellaista informaatiota, että tutkinnan taso ei ole sitä, mitä sen olla pitäisi. Se taas johtaa siihen, että syyttäjä joutuu pyytämään lisätutkintaa. Etenkin suuremmilla poliisilaitoksilla sellaista ongelmaa esiintyy siinä määrin, että se vaikuttaa tutkinta-aikoihin.

"Kaksi vuotta on liikaa"

Mikä on sitten rikosoikeuden professorin mielestä kohtuullinen aika rikoksen selvittämiseen – siitä, kun rikos ilmoitetaan siihen, että tuomio kerrotaan?

– Tavanomaiset rikokset pitäisi tutkia niin, että noin puoli vuotta–vuosi olisi maksimi, Tolvanen sanoo.

– Erityisesti lapsiin kohdistuvat väkivalta ja seksuaalirikokset pitäisi tutkia niin, että niissä ei saisi mennä yli vuotta. Nyt menee kaksi vuotta. Se on liikaa. Myös muut vakavat seksuaalirikokset pitäisi tutkia nopeammin. Kyllä ne vuodessa pitäisi saada ainakin käräjäoikeuden tuomioon asti.

– Muun muassa seksuaalirikosten, myös lapsiin kohdistuvien, tutkinta-ajat näyttävät vain venyneen, vaikka päinvastaista on tavoiteltu. Ja lapsiin kohdistuviin rikoksiin on kouluistakin suunnattu erittäin paljon tutkijoita.

Tolvasen mukaan myös pahoinpitelyjutuissa pitäisi päästä reilusti alle vuoteen. Raiskausjutuissa kaksi vuotta on hänen näkemyksensä mukaan niin ikään liikaa.

– Monesti on niin, että rikosjutun ollessa kesken ei voida aloittaa hoitotoimenpiteitä ollenkaan eli terapian alkaminen viivästyy. Jokainen ymmärtää, että jos terapian aloittaminen viivästyy kaksi vuotta, se on erittäin suuri pulma. Toki näytön hankkimisen kannalta se on myös ongelmallista. Näyttö on sitä huonompaa, mitä pidempi aika teosta on kulunut.

Käsittelyaika venyy, rikoskierre jatkuu

Tolvasen mukaan käsittelyaikojen venymiset saattavat näkyä jo niin, että yhä harvempi rikos pystytään näyttämään toteen. Erityisesti se näkyy ns. tavanomaisissa rikoksissa, kuten pahoinpitelyissä. Jos tutkinta viivästyy, voi olla, että ei saa todistajiakaan kuultavaksi.

Tolvasen mukaan käsittelyajan venymiset estävät katkaisemasta rikoskierteitä.

– Jos tutkinta kestää kaksi vuotta, tekijä ehtii tekemään siinä ajassa aika paljon uutta tiliä.  

Hänen mielestään syyteneuvottelumenettelyä pitäisi laajentaa. Syyteneuvottelujärjestelmä koskee Tolvasen mukaan lähinnä talousrikoksia, joissa sitä on käytetty sielläkin erittäin vähän.

– Menettelyn perusideanahan on, että siinä kannustetaan rikoksen tekijää tunnustamaan rikoksensa. Hyötynä hän saa sen, että kaikista rikoksista ei syytetä ja hän saa rangaistukseen alennuksen, mikä on noin kolmannes siitä, mitä muuten tuomittaisiin. Siinä on myös toinen näkökulma: järjestelmän kannalta on hyvä, että kannustetaan rikoksen tekijöitä tunnustamaan tekonsa.

Liian suppea käyttöala?

Tolvasen mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa koko järjestelmä menisi tukkoon, jos syyteneuvottelumenettelyä ei käytettäisi hyvin laajasti.

– Oikein isoihin juttuihin saisi helposti parannusta sillä, että syyteneuvottelun käyttöalaa laajennettaisiin huumausainerikoksiin. 

Professori pitää menettelyn laissa olevaa käyttöalaa liian suppeana.

– Ainakin sitä pitäisi laajentaa törkeisiin huumausainerikoksiin. Siellä ihmisten kertomuksilla on erittäin suuri merkitys näyttöön. Samalla saataisiin tunnustuksia helpommin ja saavutettaisiin säästöä. Menettely olisi syytä ulottaa myös pahoinpitelyrikoksiin ja muihin vakavuudeltaan vastaaviin rikoksiin.

Poliisijohto on väläyttänyt esitutkintapakon poistamista. Tolvanen ei näe tätä hyvänä ideana. 

– Se olisi erittäin suuri toimivallan siirto poliisin puolelle ja sille tielle en kehottaisi lähtemään. Vaikka nyt jätetäänkin 40 prosenttia kaikista rikoksista tutkimatta, siinä on kuitenkin poliisilla perusteluvastuu, miksi juttu jätetään tutkimatta. Jos ei ole erityistä pakkoa, niin perusteluvelvollisuuskaan ei olisi enää samaa tasoa. Kyllä eduskunnan käsissä pitää säilyttää se, mitä rikoksia meillä pitää tutkia, Tolvanen toteaa.