Poliisi huolissaan: Suurpetojen aiheuttamat tehtävät merkittävässä kasvussa

LK 14.8.2025  Karhu (Ursus arctos) Kuhmon rajavyöhykkeellä 17. elokuuta 2022.
Tänä vuonna päätöksiä on karhuun liittyen jouduttu tekemään jo elokuun puoliväliin mennessä 49 kappaletta. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 22.08.2025 09:05
Toimittajan kuva

Sara Güven

sara.guven@mtv.fi

Suomessa elävistä suurpedoista erityisesti karhu ja susi aiheuttavat säännöllisesti tehtäviä poliisille. 

Poliisin antamat karhun ja suden karkottamis- ja lopettamismääräykset ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina.

Vuonna 2022 poliisi teki yhdeksän karkotus- tai lopetusmääräystä tilanteissa, joissa karhun katsottiin aiheuttavan vaaraa ihmisten turvallisuudelle.

Vuonna 2023 samoja päätöksiä tehtiin 14 ja viime vuonna 38.

Tänä vuonna päätöksiä on karhuun liittyen jouduttu tekemään jo elokuun puoliväliin mennessä 49 kappaletta.

Suden lopettamismääräyksiä tehtiin poliisissa viime vuonna 22 kappaletta, tänä vuonna niitä on jouduttu tekemään elokuun puoliväliin mennessä jo 36.

− Lukumääräisesti näitä päätöksiä ei ole paljoa, mutta prosentuaalinen kasvu on suuri. Lisäksi on huomattava, että karhun ohella myös susi on aiheuttanut aiempiin vuosiin verrattuna merkittävästi enemmän yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä poliisitehtäviä, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Korhonen poliisin julkaisemassa tiedotteessa.

Lue myös: Karhukannan kasvu huolettaa – Metsästäjäliitto arvostelee poikkeuslupaprosessia

Syynä esimerkiksi ihmisarkuuden väheneminen

Poliisin tulkinta on, että tehtävämäärien kasvun syynä on suurpetokantojen kasvu ja ihmisarkuuden väheneminen.

Poliisin mukaan ihmisarkuuden säilyttäminen on tärkeää, jotta voidaan ennalta ehkäistä tarvetta poliisin toimenpiteille. 

– Mikäli ihmisarkuus esimerkiksi karhulta vähenee tai häviää, kuten nyt näyttää olevan käymässä, tulevat ne todennäköisesti liikkumaan yhä enenevissä määrin ihmisasutuksien läheisyydessä aiheuttaen konkreettisia vaaratilanteita ja lisääntyvää turvattomuutta ihmisissä, tiedotteessa sanotaan.

Keskeisin syy suurpetokantojen kasvuun lienee kannanhoidollisen metsästyksen keskeytyminen viime vuosien aikana. Esimerkiksi karhuja ei ole metsästetty vuoden 2023 jälkeen, tiedotteessa avataan.

– Poliisin velvollisuutena on toimia tilanteissa, joissa suurpeto aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Suurpetojen kantojen tulisi kuitenkin poliisin näkemyksen mukaan olla kannanhoidollisin toimenpitein niin hyvin hallinnassa, että kyseisiä tehtäviä tulisi poliisin hoidettavaksi vain aivan poikkeuksellisesti, toteaa poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi