Noin kymmenen henkilöä otettiin kiinni perjantaina. Kaksi miestä on vangittu epäiltyinä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Helsingin poliisi on lokakuun alussa estänyt vakavan väkivallanteon pääkaupungissa. Helsingin rikospoliisin uutena päällikkönä pian aloittavan Markku Heinikarin mukaan tapaus liittyy katujengeihin. Käytännössä poliisi on estänyt yhteenoton jengien välillä, eikä tappelua ehtinyt syntyä.
– Tämä on ollut merkittävin tapaus, mikä on estetty, Heinikari sanoo MTV:n Rikospaikan haastattelussa.
Poliisi otti perjantaina noin kymmenen henkilöä kiinni tapaukseen liittyen. Kaksi heistä on vangittu.
Toinen vangituista on provokatiivisilla gangstarap-YouTube-videoilla julkisuuteen pyrkivä 21-vuotias mies ja toinen 25-vuotias mies. Heidät on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja törkeästä ryöstöstä.
Tekoajaksi epäillylle rikokselle on Helsingin käräjäoikeuden vangitsemistietojen mukaan merkitty 2.–8. lokakuuta. Syytteennoston määräpäivä asiassa on 11. tammikuuta ensi vuoden alussa.
Lue myös: "Ei me olla enää Ruotsin tiellä, vaan me ollaan jo siellä", eikä ennaltaehkäisevät toimet enää auta jengiytymiseen – näin aggredi-menetelmällä tuetaan väkivaltarikosten tekijöitä
Aiempia rikoksia ja some-uhoa
Vangittuna olevalla 21-vuotiaalla YouTube-räppärillä on aiempaa rikostaustaa, josta on ennenkin raportoitu MTV Uutisissa.
Musiikkivideoillaan mies tuo esiin raa’an väkivallan, aseiden, huumeiden, autojen, juhlien, jengiveljeyden, viranomaisvastustuksen ja muiden gangstakulttuurin elementtien ihannointia. Osassa videoita pidetään esillä Kurdistanin lippua.
– Helsinki city, mä omistan tän kaiken, nuorukainen julistaa yhden musiikkivideonsa lyriikoissa.


