Poliisilta uutta tietoa Helsingissä estetystä katujengitappelusta – väkivallan oli määrä tapahtua Kaivohuoneella

Helsingin rikospoliisin uutena päällikkönä aloittava Markku Heinikari paljastaa poliisin estäneen vakavan väkivallanteon perjantaina – katujengeillä osuutta asiaan 0:59
Helsingin rikospoliisin uutena päällikkönä aloittava Markku Heinikari paljastaa poliisin estäneen vakavan väkivallanteon perjantaina – katujengeillä osuutta asiaan

Helsingin poliisi on kertonut uutta tietoa tapauksesta, jossa viranomaiset estivät joukkotappelun syntymisen Helsingissä.

Tiedotteen mukaan poliisin tietoon tuli joukkottappelun uhka tapahtumassa, joka piti järjestää Kaivohuoneella perjantaina 8. lokakuuta. Poliisi perui tapahtuman väkivallan uhan takia.

Tapauksen tiimoilta otettiin kiinni kyseisenä perjantaina 10 ihmistä vakavan väkivallanteon estämiseksi.

Kaksi noin 20-vuotiasta miestä vangittiin. Heitä epäillään törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja törkeästä ryöstöstä. Kiinniotot tehtiin Helsingin keskustan alueella.

– Poliisi tulkitsi väkivallan uhan sellaiseksi, että tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Poliisi ei olisi pystynyt takamaan tilaisuuden yleistä järjestystä ja turvallisuutta riittävällä tasolla, sanoo rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Vangittu ihannoi väkivaltaa

Tapaus liittyy pääkaupunkiseudun katujengeihin. Poliisin mukaan kyseessä on merkittävin jengeihin liittyvä tapaus, jonka poliisi on saanut estettyä.

MTV Uutisten tietojen mukaan toinen vangituista on provokatiivisilla gangstarap-YouTube-videoilla julkisuuteen pyrkivä 21-vuotias mies ja toinen 25-vuotias mies. 

Vangittuna olevalla 21-vuotiaalla YouTube-räppärillä on aiempaa rikostaustaa, josta on ennenkin raportoitu MTV Uutisissa.

Musiikkivideoillaan mies tuo esiin raa’an väkivallan, aseiden, huumeiden, autojen, juhlien, jengiveljeyden, viranomaisvastustuksen ja muiden gangstakulttuurin elementtien ihannointia. Osassa videoita pidetään esillä Kurdistanin lippua. 

Lue myös:

    Uusimmat