Poliisi: Aattoyö etelässä tavallista rauhattomampi – pohjoisessa kehno sää hillitsi juhlijoita
Jouluaattoilta sujui poliisin mukaan Suomessa melko rauhallisesti, mutta puolenyön jälkeen pahoinpitelyt ja kotikäynnit lisääntyivät varsinkin maan eteläosissa. Vakavia väkivallantekoja ei kuitenkaan ole tullut tietoon.
Helsingin ja Lounais-Suomen poliisista kerrottiin, että aattoyö oli tällä kertaa tavallista joulua rauhattomampi.
Sisä-Suomen poliisista kerrotaan, että jouluyö Tampereella oli melko rauhallinen muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Tesoman valtatiellä sijaitsevassa ravintolassa kaksi naista kähinöi keskenään, ja he saivat vammoja kasvoihinsa. Naisia epäillään pahoinpitelystä.
Myös Hämeenkadulla olevassa pubissa häiriköitiin, kun wc-tiloihin pippurikaasua laskenut mies käyttäytyi aggressiivisesti.
Miestä epäillään pahoinpitelyn yrityksestä, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta.
Pohjanmaan poliisin jouluaattoilta ja jouluyö olivat rauhallisempia kuin normaali viikonloppuyö, mutta tehtäviä oli silti enemmän kuin arkiöisin. Poliisi hoiti muun muassa kotihälytystehtäviä.
Maan pohjoisosissa on ollut yöllä varsin kehno keli. Oulun poliisin päivystyksestä arvioitiin, että sää on saattanut hillitä juhlijoita, sillä tällä seudulla joulu otettiin vastaan harvinaisen vähin häiriöin.
Hämeen poliisista kerrotaan, että yö oli rauhallinen ja joulurauha tavoitti Hämeen.
Jouluyönä ratin takaa löytyi useita kuljettajia maistissa
Poliisi on pysäyttänyt jouluaaton tienoilla useita kuljettajia tien päällä epäiltynä rattijuopumuksesta.
Joensuussa poliisi otti yöllä kiinni kolme miestä, joiden auto oli törmännyt puuhun. Epäilty kuljettaja puhalsi alkometriin 2,24 promillea. Kukaan miehistä ei loukkaantunut puuhun törmäyksessä.
Pohjanmaan poliisin aattoilta käynnistyi juoksukilpailulla Lapualla, kun poliisi juoksi kiinni epäillyn rattijuopon. Miehen pakomatkan päätteeksi hän puhalsi poliisin alkometriin yli kahden promillen lukeman.
Puolenyön jälkeen Isokyrössä poliisin haaviin joutui noin viisikymppinen paikkakuntalainen mies, joka puhalsi 1,5 promillen lukeman. Mies oli ajanut ulos tieltä ja katkaissut valopylvään. Poliisi takavarikoi miehen auton, koska miehen epäiltiin syyllistyneen edellisen kerran törkeään rattijuopumukseen vain muutama päivä aiemmin.
Miehiä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta.
Myös Mikkelissä poliisi tavoitti alkoholin vaikutuksen alaisen kuljettajan. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Uusimmat
-
16:25
"Aivan uskomaton kokemus" – suomalaisvahti todisti sanoinkuvaamattomia tapahtumia Ruotsissa
-
16:24
Tällä muutoksella Viivi Lehikoinen onnistui huimassa SE-juoksussa – "Kamppailussa mitalista EM-tasolla"
-
16:18
Norja järjesti äärimmäisen pitkän evakuointilennon Jäämerellä pelastaakseen venäläispotilaan
-
16:13
Erdogan ehdottaa tutkintakomission perustamista Kahovkan padon tuhon selvittämiseksi – MTV seuraa sotaa
-
16:12
Kylli tallensi nokikanojen kiireellisen pesänrakennuspuuhan – sitten joku tuli ja tuhosi uhanalaisen linnun kodin
-
16:03
Etelä-Ukrainan pellot voivat olla jo ensi vuonna "autiomaata", varoittaa maatalousministeriö
-
15:55
Ukrainan armeijan kapteeni kertoo venäläissotilaiden tragediasta patotuhossa: "Kukaan ei päässyt pakoon"
-
15:51
Suomen Nato-jäsenyys saa sotilaallisen sinettinsä ensi viikolla Presidentinlinnassa
-
15:43
Kalliisiin sähkösopimuksiin kiinnijääneille ei löytynyt apukeinoja – "Ymmärrän, että tilanne tuntuu monista aika ikävältä"
-
15:42
Epäilty pahoinpitely Angry Birds -puistossa Espoossa – uhrina 10-vuotias poika
-
15:41
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
15:37
Markku Kanerva nimesi Huuhkajien EM-karsintaryhmän – Norjassa säväyttänyt debytantti mukana
-
15:30
Vain Floridassa: Nuorukainen kiipesi alligaattorien aitaukseen eläintarhassa
-
15:30
Jaakko Loukkolan oli tarkoitus esiintyä Tatu ja Patu pihalla -kesäteatterissa – ohjaaja kertoo produktion tilanteesta suuren surun keskellä
-
15:25
EU oikeustoimiin Puolaa vastaan – epäilee opposition toiminnan vaikeuttamista
-
15:21
Auringonpalvojien pitkä odotus palkitaan pian: Lämpö voi kohota jopa 30 asteeseen!
-
15:14
Lähes kaikki Hersonin eläintarhan eläimet kuolivat äkkitulvassa – näin asukkaat auttavat veden varaan joutuneita eläimiä
-
15:01
Suomen supernelikko vihdoin samalla viivalla – asiantuntija odottaa hurjaa tulosta: "Ei tällaista tilannetta ole ollut koskaan aikaisemmin"
-
15:01
Norrköpingin kaupunki värväsi yksityisetsivän selvittämään sosiaalitukien väärinkäyttäjiä – sai moitteet oikeusasiamieheltä
-
15:00
Petteri Orpo neuvottelutilanteesta: "Maali häämöttää ensi viikolla"
-
Lataa lisää