Poikkeuksellisen luminen talvi aiheuttaa valtavan vesirasituksen talojen perustuksille: "Piha tulee kevään aikana olemaan viikkokausia kostea"

Lumensulatuskone tuhoaa jopa kymmenen kuorma-auton kuormallista lunta tunnissa 1:08
Espoossa lunta tuhoaa Suomen ainoa lumensulatuskone.

Runsasluminen talvi on saanut aikaan paksun lumipeitteen aina eteläisintä Suomea myöten. Valkeat nietokset enteilevät mittavaa vesirasitusta talojen perustuksille, kun lumi kevään aikana sulaa.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lumen syvyys on ollut koko talven yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna, selviää Ilmatieteenlaitoksen tilastoista.

– Piha tulee kevään aikana olemaan viikkokausia kostea, mikä tarkoittaa vuoden rankinta rasitusta talon perustuksille, sanoo Molarum Salaojat Oy:n tekninen johtaja Joonas Kumpula.

Salaojat voi uusia myös talvella

Lumimassojen sulamiseen ehtii vielä hyvin varautua, kun lämpötila pysyttelee pakkasen puolella. Omakoti- ja rivitaloasujan kannattaa tarkistaa, että sulamisvedet ohjautuvat syöksytorvia pitkin rännikaivoihin ja riittävän etäisyyden päähän talon perustuksista.

Salaojien tarkastuskaivot kannattaa kaivaa esiin lumen alta ja putsata tarvittaessa. Jos tarkastuskaivot puuttuvat, salaojajärjestelmää ei voi huoltaa eikä sen toimivuutta tarkistaa. Tällöin on mahdollista, että putkisto ei ole toiminut oikein vuosikausiin.

– Lumien sulaessa kannattaa myös seurata perustuksien vierustoja. Vesi ei saisi kerääntyä yhteen paikkaan lähellä taloa, vaan valua aina poispäin talosta, sanoo Kumpula.

Salaojat voi uusia myös talvella.

Salaojaongelmat yleisiä vanhoissa omakotitaloissa

Erityisesti ennen 90-lukua rakennetuissa omakotitaloissa on puutteita. Vasta vuosituhannen vaihteessa talon salaojitukseen saatiin kunnon rakennusmääräykset, joten kaikki sitä ennen asennetut salaojat kuuluvat riskiryhmään.

– Kosteusongelmat huomaa esimerkiksi kellarin hajusta. Tunkkainen ja kostea ilma kielivät kosteista perustuksista. Myös sokkelin hilseily sekä värimuutokset perustuksissa enteilevät salaojaongelmista, sanoo Kumpula.

Nykyisten säädösten mukaan tehty salaojitus kestää jopa 40–50 vuotta. Salaojaverkosto on syytä puhdistuttaa ammattilaisen toimesta 10 vuoden välein. Salaojien tarkastuskaivot tulisi putsata keväisin ja syksyisin, Molarum ohjeistaa tiedotteessaan.

Lue myös:

    Uusimmat