Vuokranantajan irtisanomisaikaa pitkissä vuokrasuhteissa aiotaan lyhentää neljään kuukauteen.
Vuokralla asuvien etujärjestö Vuokralaiset ry arvostelee tiukasti hallituksen kaavailemaa lakimuutosta, joka lyhentäisi vuokranantajan irtisanomisaikaa pitkissä vuokrasuhteissa.
Lakiehdotuksen mukaan vuokranantajan pidempää irtisanomisaikaa lyhennettäisiin neljään kuukauteen, kun se nykyisin on kuusi kuukautta. Lisäksi pidempi irtisanomisaika tulisi sovellettavaksi vasta sitten, kun vuokrasuhde on jatkunut kaksi vuotta, kun nyt rajapyykkinä on yksi vuosi.
Muutos tarkoittaisi, että aiempaa useampi vuokralainen jäisi lyhyemmän, kolmen kuukauden irtisanomisajan piiriin. Lisäksi pitkäaikaisten vuokralaisten asumisturva heikkenisi nykyisestä, lakiehdotuksen vaikutusarviossa todetaan.
Lakiehdotus on ollut lausuntokierroksella, joka päättyy tiistaina.
Vuokralaiset ry sanoo lausunnossaan, että ehdotettu lakimuutos heikentää merkittävästi vuokralaisten asumisturvaa ja lisää epävarmuutta erityisesti pitkäaikaisissa vuokrasuhteissa.
Järjestö huomauttaa, että asunnon vaihtaminen on vuokralaiselle usein vaativa prosessi, johon liittyy huomattavia kustannuksia ja epävarmuutta.
– Nykyinen kuuden kuukauden irtisanomisaika on ollut tärkeä suojamekanismi, joka antaa vuokralaiselle realistisen mahdollisuuden etsiä uusi asunto, järjestää taloutensa ja sopeutua muutokseen ilman kohtuutonta painetta, kirjoittaa Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita lausunnossaan.
