Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai illalla tehtävän alakouluikäisen pojan pelastamiseksi sillan rakenteista.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että poika oli kiipeillyt Kiiminkijoen ylittävän sillan rakenteissa. Tapahtumapaikka sijaitsee Haukiputaantiellä. Poika oli päätynyt sellaiseen paikkaan, josta ei omin avuin eikä huoltajan avustuksella päässyt enää pois.
Kyseisestä paikasta oli noin viiden metrin pudotus kiviluiskalle.
– Pelastajat laskeutuivat putoamissuojainten ja köysien avulla pojan luo ja laskivat pojan pelastusvaljasta käyttäen pelastajan kanssa saatettuna alas, kertoo pelastuslaitos.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.