Pohjoismaiden neuvosto on julkistanut tämän vuoden palkintojen saajat.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto on myönnetty ensimmäistä kertaa färsaarelaiselle teokselle. Vuoden 2025 elokuvapalkinnon saa The Last Paradise on Earth -niminen elokuva, jonka on ohjannut Sakaris Stora.
Elokuva on tanskalais-färsaarelainen yhteistuotanto. Färsaarelainen elokuva oli nyt ensimmäistä kertaa ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.
Perusteluissaan palkintolautakunta sanoo, että elokuva tarkastelee paitsi kotimaasta lähtemistä tai sinne jäämistä, myös henkisen lamaantumisen ja ekokriisin teemoja.
– Aidosti ja tunteilemattomasti kerrottu tarina vangitsee hiljaisen ja jäätyneen surun. Päähenkilön on uudelleen opittava osoittamaan välittämistä – aivan kuten kalastusmaailman on sopeuduttava luonnon tilaan, perusteluissa sanotaan.
Palkintolautakunnan mukaan elokuva jättää upean kuvauksensa ansiosta jäljen pohjoismaiseen elokuvahistoriaan.
Kirjallisuuspalkinto niin ikään Färsaarille
Myös neuvoston tämän vuoden kirjallisuuspalkinto menee Färsaarille. Palkinnon saa färsaarelainen kirjailija Vonbjört Vang runokokoelmastaan Svört Orkide, joka tarkoittaa suomeksi mustaa orkideaa. Teosta ei ole suomennettu.