Aku Louhimies nähdään itsenäisyyspäivänä lauantaina 6. joulukuuta Huomenta Suomessa.
Elokuvaohjaaja Aku Louhimies, 57, on Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa lauantaiaamupäivänä kello 11:35 alkaen.
Louhimies sai elokuun lopussa vakavan sairauskohtauksen, joka vei hänet sairaalahoitoon.
Lokakuussa uutisoitiin Louhimiehen palanneen töihin sairauslomaltaan. Ohjaaja työstää tällä hetkellä elokuvaa Lapin sota.
Itsenäisyyspäivän Huomenta Suomen lähetys on ensimmäinen kerta, kun Louhimies astuu televisiokameroiden eteen ja antaa haastattelun sairauskohtauksen saatuaan.
Louhimies ei ole kertonut, mistä sairauskohtauksesta oli kyse, mutta myös ohjaajan terveydentilaa käsitellään Huomenta Suomen lähetyksessä.
Louhimiehen tunnetuimpia töitä ohjaajana ovat muun muassa vuonna 2017 julkaistu

