Mainos

Pohjois-Irlannin levottomuudet yltyvät

Levottomuudet ovat jälleen yltyneet Pohjois-Irlannissa. Mellakkapoliisit saapuivat viime yönä helikoptereilla rauhoittamaan tilannetta Portadowniin, missä oranialaisveljeskunnan marssijat odottavat yhä pääsyä katolilaisalueelle.

Kaupunkiin on kokoontunut tuhansia veljeskunnan kannattajia tukemaan marssijoita. Poliisin tarkoituksena on pitää väkijoukko ja marssijat katusulkujen toisella puolella.

Veljeskunta uskoo, että Portadowniin kertyy viikonlopun aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä. Veljeskunnan kannattajat ovat osoittaneet mieltään myös muualla Pohjois-Irlannissa. Belfastin lähellä sijaitsevassa Newtonabbeyssa poliiseja kohti on ammuttu ja heitelty räjähdyspanoksia. Loukkaantumisista ei kuitenkaan toistaiseksi ole raportoitu. Myös Belfastissa protestanttinuoret ovat heitelleet poliiseja kivillä, ryöstäneet autoja ja sulkeneet teitä.

Protestanttisen oranialaisveljeskunnan marssista aiheutunut jupakka jatkuu tänään jo viidettä päivää. Veljeskunnan kannattajien liikehdintä alkoi vain muutamaa tuntia ennen kuin sen johtajien on määrä tavata Britannian pääministeri Tony Blair Lontoossa. Kannattajat ovat suuttuneet Blairin lausunnoista, joiden mukaan marssikielto pysyy voimassa neuvotteluista huolimatta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.