Placido Domingo pitää konsertin Helsingissä

Tenori Placido Domigo esiintyy Suomessa Lohjan kaupunginorkesterin kanssa. Konsertin ohjelmisto koostuu alustavien tietojen mukaan tunnetuimmista ooppera- ja operettimusiikin teoksista.

Aikamme merkittävimpiin tenoreihin lukeutuva Placido Domingo saapuu joulukuussa vierailulle Helsinkiin. Domingon luottokapellimestari Eugene Kohn johtaa Lohjan kaupunginorkesteria, joka vahvistetaan konserttia varten Helsingin seudun muusikoilla 74-jäseniseksi. Illan sopraanovieras on Riikka Hakola Domingon pyynnöstä.

Domingo esiintyy maailman oopperataloissa ja myös toimii kapellimestarina sekä kahden oopperatalon, Washingtonin ja Los Angelesin, taiteellisena johtajana. Hän esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Helsingin Areenalla.

Espanjalaissyntyisen Placido Domingon menestyksekäs oopperaura alkoi 1960 Alfredona La Traviatassa. Ensimmäinen esiintyminen New Yorkin Metropolitanissa oli 1968, jossa perättäisiä kausia on kertynyt 35 - näistä 20 avausillan tähtenä.

Domingon ohjelmisto kattaa italialaisen ja ranskalaisen oopperataiteen tärkeimmät roolit. Lisäksi hän esittää myös uusia teoksia. Kaikkiaan hän on laulanut yli 120 oopperaroolia, joista Roomasta televisioidun Toscan näki yli 1 miljardi katsojaa 117 maassa. Domingon levytyksiä on yli 100, näistä 97 täysimittaisia oopperoita.

Placido Domingo tunnetaan myös hyväntekijänä. Vuosittain järjestettävä nuorten laulajien kilpailu "Operalia" on merkittävä palkintosummiensa lisäksi siksi, että Domingo henkilökohtaisesti huolehtii kilpailussa menestyneiden uran kehittämisestä.

Helsingin konsertin ohjelmisto koostuu alustavien tietojen mukaan tunnetuimmista ooppera- ja operettimusiikin teoksista sekä muutamasta joululaulusta.

Lippujenmyynti alkaa maanantaina 10. marraskuuta. Konsertti pidetään torstaina 18. joulukuuta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat