Pitkään palvelleiden sotilaiden pitäminen rintamalla on herättänyt suuttumusta, ja sen on pelätty heikentävän sotilaiden taistelutahtoa.
Ukrainan parlamentti hyväksyi torstaina kiistelyä herättäneen mobilisaatiolain, joka ei anna pitkään rintamalla olleille sotilaille mahdollisuutta palata kotiin.
Lain puolesta äänesti 283 edustajaa 450-paikkaisessa parlamentissa.
Aiempi lakiluonnos sisälsi kohdan, joka olisi antanut 36 kuukautta armeijan palveluksessa olleille sotilaille mahdollisuuden saada vapautus palveluksesta. Kohta kuitenkin poistettiin lopullisesta laista asevoimien johdon toivomuksesta. Lakiluonnoksesta poistettiin myös useita taloudellisia etuja sotilaille.
– Hyökkäys jatkuu pitkin koko rintamalinjaa. Tällä hetkellä on mahdotonta heikentää puolustusvoimia, sanoi Ukrainan puolustusministeriön edustaja Dmytro Lazutkin keskiviikkona valtiontelevisiossa.
Ukrainalaisia on vähemmän kuin venäläisiä, ja monet Ukrainan parhaista sotilaista ovat uuvuksissa oltuaan rintamalla pitkään. Ukrainalaisen sotilaan mediaani-ikä on noussut jo yli 40:n.
Viime viikolla presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti kolme liikekannallepanoon liittyvää lakia, joiden myötä muun muassa värvättävien alaikäraja laskee 27:stä 25:een.
Kritiikkiä sotilailta
Pitkään palvelleiden sotilaiden pitäminen rintamalla on herättänyt suuttumusta, ja sen on pelätty heikentävän sotilaiden taistelutahtoa. Keskiviikkona monet sotilaat ja aktivistit ilmaisivat tyytymättömyytensä lain muuttamiseen.
Lain muokatun version on arvioitu lisäävän esimerkiksi luvattomia poissaoloja, lomilta palaamatta jättämistä sekä ostettuja sairaslomatodistuksia.
Donetskin alueella taisteleva 46-vuotias tykkimies Oleksandr sanoi uutistoimisto AFP:lle päätöksen olevan katastrofi. Hänen mukaansa tieto kotiin pääsemisen päivämäärästä antoi monille sotilaille intoa taistella.
– Jos ihminen on kuin orja, se ei johda mihinkään hyvään.Ukrainan puolustusministeriö on sanonut ymmärtävänsä, että pitkään rintamalla olleet sotilaat ovat hyvin väsyneitä. Ministeriö lupasi etsiä keinoja sotilaiden tilanteen helpottamiseksi.Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022. Osa ukrainalaissotilaista oli kuitenkin rintamalla jo ennen sitä, sillä sota Itä-Ukrainassa Venäjän tukemia separatisteja vastaan alkoi 2014.