Keskustelu valuutan vaihdosta on käynnistynyt Ruotsissa jälleen.
Suomen ja Ruotsin kansalainen, kansantaloustieteilijä ja Helsingin entinen pormestari Juhana Vartiainen kertoo, että äänestäisi todennäköisesti euron puolesta, jos siihen tulisi mahdollisuus.
– Ehkä äänestäisin eurojäsenyyden puolesta, mutta en väheksyisi tai halveksuisi, heitä, jotka ovat toista mieltä, Vartiainen kertoo.
Ruotsin valtiovarainministeri Elisabeth Svanttesson nosti esiin tammikuussa, että Ruotsin tulisi tarkastella uudelleen kruunun vaihtamista Euroon.
SVT:n mukaan yksi perusteluista on yleinen turvallisuustilanne.
– Haluan tehdä aloitteen hyvissä ajoin ja analysoida perusteellisesti etuja ja haittoja – ottaen huomioon myös nykyisen turvallisuuspoliittisen tilanteemme, Svanttesson kertoi.
Svanttesson on painottanut lausunnoissaan, ettei tilanne muuttuisi myöskään ensi syksyn vaalien myötä.
Ekonomisti Juhana Vartiainen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, ettei ole Ruotsissa käytävistä keskusteluista yllättynyt.
– Silloin, kun Ruotsi päätti jäädä euroyhteisön ulkopuolelle, keskeinen perustelu oli saada Ruotsin taloudenpito kuntoon, että euroon meno on turvallista.
Vartiaisen mukaan ovi euroyhteisöön pidetty sen jälkeen myös avoimena.

