Pitääkö lapset rokottaa koronaa vastaan? Näin vastasivat suomalaiset: "Eikö historia osoita?"

Alle 12-vuotiaiden koronarokotukset mietinnässä Suomessa – näin ajattelevat kansa ja asiantuntijat 5:18
Katso kansalaisten kommentit lasten koronarokotuksista. Videolla kerrotaan myös, missä mennään lasten rokotetutkimuksessa Suomessa.

Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käytön lapsille saattaa alkaa Yhdysvalloissa jo lähiviikkoina. Suomessakin alle 12-vuotiaat saattavat saada koronarokotuksen jo tulevan talven aikana. Mutta mitä lasten koronarokotuksista ajattelevat MTV Uutiset Liven haastattelemat suomalaiset?

Yhdysvaltain lääketurvallisuusviranomainen on näyttänyt vihreää valoa Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käytölle 5-11-vuotiaiden ikäryhmällä. Yhdysvalloissa lasten rokotukset saattavatkin alkaa jo lähiviikkoina. 

Suomen rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin mukaan myös Suomessa saatetaan pian koronarokottaa 5–11-vuotiaita.

– Arvioni on jo pidemmin aikaa ollut, että koululaisten osalta rokottamista saadaan odottaa vuoden loppuun eli syyslukukausi tulee pärjätä ilman rokotteita, Rämet kertoo MTV Uutisille.

Uskaltaako lapset rokottaa?

Entä mitä lasten koronarokotuksista ajattelee tavallinen kansa? MTV Uutiset Live kävi jalkautui kysymässä kansalaisilta, pitäisikö alle 12-vuotiaita rokottaa Suomessa. 

– Jos lääkärit ovat sitä mieltä, olen samaa mieltä. Ja yleisesti olen sitä mieltä, että rokottaminen on hyvä asia ja kannustan kaikkia siihen. Itse olen käynyt rokotuksessa heti kun se on ollut mahdollista. Perheessä on 5-vuotias ja toivotaan, että hänkin saa mahdollisimman hyvän rokotesuojan niin pian kuin mahdollista ja turvallista, sanoo Timo Sipilä

Miksi olet sitä mieltä?

– Eikö historia osoita, että monesta vitsauksesta on päästy rokottamalla? Tämä on nyt yksi uusi vitsaus ja rokotus on siihen varmasti paras apua, mitä asiantuntijat tarjoavat, Sipilä perustelee. 

Asiantuntijoihin nojaa myös Ralf Lindbohm.

– Jos he ovat sitä mieltä, että se on aiheellista, sitten on rokotettava. Jos taas tuntuu, että se ei ole välttämätöntä, sitten ei.

Anita Johanssonia hämmentää keskustelu puolesta ja vastaan. 

– Mikä sitten loppujen lopuksi on totuus? En tiedä. Itse olen ottanut molemmat rokotukset, vaikka tulin kauhean kipeäksi niistä. Mutta lasten kohdalla – se on ongelmallinen kysymys.

– Pienet lapsethan eivät osaa päättää, joten se on vanhempien vastuulla. Ja se riippuu siitä, ovatko vanhemmat hyvin kriittisiä rokotukseen vai sen puolesta. En osaa sanoa, koska mielestäni vanhempien vastuulla ovat rokotus ja sairastuminen.

Veijo Leinonen puolestaan luottaa lääkäreihin.

– Jos lääkärit ovat sitä mieltä, että se on tutkittu, ok, antaa mennä vaan. 

– Itse olen kaksi piikkiä ottanut ja kohta saan kolmannen ja vielä en ole saanut tartuntaa. Ja ilmeisesti jos niitä ruvetaan lapsille tyrkyttämään, kyllä kai siinä on jotain faktaa taustalla. 

Raili Mattsoff muistuttaa, että yhden saadat oireet eivät tarkoita sitä, että jonkun toisen pitäisi jättää rokote ottamatta. 

– Aina on ollut niin, että rokotukset voivat aiheuttaa joillekin jotakin, mutta sen perusteella ei kaikki eivät voi jättäytyä rokottamatta. Yhtä hyvin voi sattua auto-onnettomuus tai muuta. Mutta pääasiassa rokotukset sopivat kaikille. 

Lue myös:

    Uusimmat