Mainos

Piraattitallenteiden myynti nousi

Piraattitallenteiden myynti nousi viime vuonna 1,8 miljardiin kappaleeseen, ilmenee levyntuottajien kansainvälisen kattojärjestön Ipfin torstaina julkaisemasta raportista. Järjestö laskee myynnin kaupallisen arvon nousseen 4,6 miljardiin dollariin eli hieman päälle 4 miljardiin euroon.

Kasvua edellisvuoteen on 7 prosenttia. Ensimmäisen kerran laittomista tallenteista yli 1 miljardia oli cd-tallenteita. Maailmanlaajuisesti yksi kolmesta cd:stä on laiton.

Ensimmäistä kertaa järjestö listasi myös pahimmat ongelmamaat. Ongelmallisin tilanne on Kiinassa, jossa yli 90 prosenttia tallenteista on piraatteja. Listalla ovat myös Brasilia, Meksiko, Paraguay, Puola, Venäjä, Espanja, Taiwan, Thaimaa ja Ukraina.

Suomen markkinoihin vaikuttaa eniten Venäjä, jossa tilanne on pahentunut Ifpin mukaan vuosi vuodelta. Ipfi sanoo levyteollisuudella olevan näyttöä siitä, että yli 60 prosenttia Venäjän levytehtaista on mukana piraattilevyjen valmistuksessa. Juuri Venäjän läheisyyden vuoksi Ipfin raportti ei ole Suomelle mairitteleva.

Suomessa piraattilevyjen osuus oli viime vuonna päälle 20 prosenttia, kun muissa Pohjoismaissa piraattituotteiden osuus markkinoista jäi alle 10 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.