Pippa Laukkaan kohdistuva vihapuhe tulee yleensä naisilta – "Koen epäoikeudenmukaisuutta miehiä kohtaan siitä, että..."

Pippa Laukka kirjoittaa, ettei ole kokenut tytöttelyä urallaan. 

Hyvinvointilääkäri Pippa Laukka otti kantaa vihapuheeseen Instagram-päivityksessään. Inspiraationsa tekstiin hän kertoo saaneensa Sanna Ukkolan kolumnista, jossa tämä kehotti lopettamaan feministejä vihapuheesta marisemisen.

Laukka paljastaa, että hänelle tulee suurin osa vihapuheesta naisilta.

– Twitterissä kommentoin Sannalle, että itselleni tulevasta vihapuheesta 99% tulee naisilta. Saamani vihapuhe on mm. nälvimistä, vähättelyä, mitätöintiä ja ulkonäköön menevää kommentointia.

Laukka toteaa kirjoituksessaan, että moni unohtaa naisiin kohdistuvan vihapuheen taustalla voi olla myös nainen.

– Koen epäoikeudenmukaisuutta miehiä kohtaan siitä, että heidät kollektiivisesti leimataan vihapuheen tuottajiksi, vaikka puhe ei rajaudu sukupuoleen. Itse en ole kokenut koskaan urani aikana tytöttelyä tai sitä, että esimerkiksi naiseus olisi este uralla etenemiseen. Itse asiassa kaikista tasa-arvoisimpia ja reiluimpia työpaikkoja on esimerkiksi ollut miesten jääkiekkojoukkueet, joissa olen toiminut lääkärinä. 

Laukka muistuttaa, ettei kukaan kaipaa vihapuhetta - ei edes julkisuuden henkilö. 

– Julkisuuteen valitettavasti kuuluu se ikävä tosiasia, että on alttiimpi julkiselle arvostelulle. Vaikka anonyymisti inboksiin kilahtava shitshow ei ole ok, olen sinut asian kanssa. Ikä, itsetunto ja elämänkokemus suojaavat ja palautteet käväisevät isoaivojen pintaosissa ja sitten unohdan ne. Kaikilla ei ole näin. Joitakin somen vihapuhe voi lannistaa ja altistaa mm itsetunto-ongelmille sekä syömishäiriöille.

Lue myös:

    Uusimmat