Pippa Laukka tarjoutui auttamaan koronakriisin keskellä – puhelin täyttyi pyynnöistä muutamassa tunnissa

Lääkäri Pippa Laukka on työskennellyt sairaaloissa vuodesta 1991 saakka. 

Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu lääkäri Pippa Laukka on ollut karanteenissa kotonaan viime viikosta lähtien. Hän oli mukana Suomen naisten jalkapallon MM-joukkueen turnauksessa Kyproksella, jonka aikana Suomen hallitus linjasi, että kaikki ulkomailta saapuvien henkilöiden olisi syytä mennä karanteeniin 14 päiväksi koronaviruspandempian ehkäisemiseksi.

Laukka on pystynyt tekemään kotoa käsin töitä. Aikaa on vienyt myös hänen murrosikäiset lapsensa, jotka opiskelevat tällä hetkellä etänä hallituksen määräyksen mukaisesti

– Pelkästään eilisen aikana tehtiin yhtä paljon ruokaa kuin yleensä viikon aikana. Äidillinen rooli on mennyt täysin uusiin svääreihin kotona olemisen myötä. Meillä tulee nyt pieni loma koirastamme, kun se menee tutulle pitämään seuraa tänä aikana, Laukka kertoo. 

Etulinjassa

Laukka on työskennellyt sairaaloissa vuodesta 1991 asti. Hänellä on pitkä kokemus niin päivystyslääkärin töistä kuin omasta erikoistumisalastaan, liikuntalääketieteetestä.

Laukka kirjoitti torstaina (19.3.) Facebook-päivityksen, jossa tarjoutui tulemaan "etulinjaan" päivystyslääkärinä. Hän ei ole tehnyt niitä töitä pariin vuoteen, vaan on keskittynyt erikoistumisalaansa, lisäksi muut, kuten kirjaprojekti vie aikansa. 

‪– Tarvitaanko etulinjaan kokenutta lääkäripäivystäjää? Yhdellä ihmisellä terveydenhuollon tekijäpulaa tuskin paikataan, mutta olen käytettävissä, Laukka kirjoitti päivityksessään.  

Laukka kertoo nyt MTV Uutisille, että muutama tunti päivityksen jälkeen hänelle tuli jo kolme työtarjousta puhelimen, sosiaalisen median ja LinkedIn-palvelun välityksellä. 

‪–Tuli sellainen olo, että etulinjassa kaivataan varmasti nyt lääkäreitä, niin haluan tarjoutua avuksi. Muutenkin päivystystehtävät ovat olleet aina jonkin sortin intohimo, Laukka kertoo.

Laukka on pysynyt terveenä, eikä ole sairastunut koronavirukseen. Karanteenin on tarkoitus loppua ensi viikon puolessa välissä. 

‪– Asiakkaani ovat puhuneet minulle tämän hetkisestä tilanteesta, joka on aivan uudenlainen. Se on erityisesti aiheuttanut pelkoa heissä, joka on täysin normaalia. Tällaisessa tilanteeessa ei auta ajatella kuin positiivisen kautta, kyllä tästäkin selvitään, Laukka kertoo. 

(Juttuun tarkennettu jalkapallonjoukkue sunnuntaina 22.3.2020, kello 17.45) (Muokattu ingressiä 22.3.2020, kello 20.00)

Lue myös:

    Uusimmat