Televisiosta tuttu urheilulääkäri Pippa Laukka kertoo Aki Linnanahteen podcastissa saavansa ihmisiltä ikään ja ulkonäköön liittyvää palautetta. Se menee kuitenkin vain harvoin ihon alle.
Muun muassa Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu lääkäri Pippa Laukka paljasti Aki Linnanahteen podcastin tuoreimmassa jaksossa, ettei hänkään ole säästynyt törkeältä palautteelta sen jälkeen, kun hänen työstään tuli julkista.
Hän kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa yllättyneensä siitä, että vihaista palautetta on tullut etenkin siitä, että Laukka on julkisesti perännyt jokaisen olevan itse vastuussa omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Hän sanoo kuitenkin saavansa myös henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta.
LUE MYÖS: Pippa Laukka, 50, otti itsestään kuvan vuorokauden kestäneen työpäivän jälkeen – some sekosi upeasta otoksesta: "En näytä tuolta edes töihin mennessä!"
– Palautetta tulee, mutta kenelle julkisuudessa olevalle ei tulisi? Laukka vastaa, kun Linnanahde kysyy, saako hän törkeää palautetta.
Hiljattain 50 vuotta täyttäneen lääkärin mukaan törkeästäkin palautteesta nykyisin vain pieni osa menee oikeasti ihon alle, vaikka julkisen uran alussa ryöpytys järkytti.
– Aika paljon tulee ulkonäköön ja ikään menevää palautetta tulee. On liian vanha, liian ryppyinen tai liian pantava, Laukka kertoo naurua äänessään.

