Poliisi epäilee miesjoukkoa tuusulalaisen omakotitalon muuttamisesta kannabiskasvattamoksi.
Kasvatustoiminnasta epäillään kolmea miestä, joiden toimintaa neljännen miehen epäillään rahoittaneen huomattavien rahasummien lainaamisella.
Tutkinta alkoi, kun poiisi sai vihjeen, että asumatonta omakotitaloa käytetään kannabiksen viljelyyn. Kotietsinnässä epäilyt osoittautuivat aiheellisiksi.
"Kaikilta tiloiltaan varustettu kannabiksen kasvattamiseen"
Talon pihassa havaittiin ajoneuvo ja rakennuksessa kaksi miestä. Nämä eivät tulleet ulos poliisin käskystä huomaamatta, joten heidät otettiin kiinni asunnosta.
– Kotietsinnällä todettiin, että koko omakotitalo oli kaikilta tiloiltaan varustettu kannabiksen kasvattamiseen. Talo itsessään oli asuinkelvoton ja osa huoneista oli peitetty kauttaaltaan höyrynsulkumuovilla, tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä kertoo poliisin tiedotteessa.
Toiminta oli poliisin mukaan ammattimaista. Tuusulalaistalosta löytyi yli 200 eri kasvuvaiheessa ollutta kannabiskasvia. Niistä olisi poliisin laskujen mukaansaatu yli viisi kiloa kannabiksen kukintoa. Asunnosta takavarikoitiin käyttövalmista kasvimateriaalia satoja grammoja. Talon omisti toinen kiinniotetuista miehistä.
Poliisin mukaan kannabiksen kotikasvatus on hiipunut ammattimaisemman viljelytoiminnan tieltä. Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:06
