Poliisi löysi jättiviljelmän kannabista: Vapaa-ajan kiinteistö oli valjastettu kasvatukseen

Hämeen poliisin tutkima huumausainerikosjuttu etenee syyteharkintaan. Vapaa-ajan kiinteistöstä löytyi toukokuussa iso kannabisviljelmä Lahdessa. Kaksi alle 40-vuotiasta miestä on ollut vangittuna törkeästä huumausainerikoksesta.

Jutun esitutkinta on valmistunut ja juttu on siirtymässä Päijät-Hämeen syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Hämeen poliisilaitos teki Lahden Nastolan Ruuhijärvellä sijaitsevaan vapaa-ajan kiinteistöön etsinnän 17.5.2016. Päärakennuksessa oli kasvatusteltassa kasvamassa kahdeksan kasvin kannabisviljelmä vesiviljelyjärjestelmässä. Teltassa olleet kasvit olivat noin 50–60 senttiä korkeita.

Päärakennuksen toisessa huoneessa oli aiemmin ollut kannabisviljelmä, jossa oli ollut kasvamassa yli sata kasvia. Viljelmä oli purettu.

Ammattimainen ja tarkoin suunniteltu

Poliisin näkemyksen mukaan Ruuhijärven kannabisviljelmä oli erittäin ammattimainen ja tarkoin suunniteltu.

Käsitystä tukee poliisin mukaan erään tästä rikoksesta vangittuna olleen tietämys kannabiksen viljelemisestä, jonka hän on kuulusteluiden perusteella esittänyt.

Poliisin kokemuksen mukaan vastaavanlaisissa kannabisviljelmissä tuotto on ollut jopa 100 grammaa kannabiksen kukintoa kasvia kohden.

Poliisin mukaan kaksi henkilöä osti kiinteistön syksyllä 2015 ja muutti sen kannabiksen viljelyyn soveltuvaksi. Poliisin käsitys on, että kiinteistö hankittiin nimenomaan kannabiksen viljelyä varten.

Poliisi: Vähintään 120 kannabiskasvia

Esitutkinnan perusteella viljelijät ehtivät kasvattaa kolme kannabissatoa, joista viimeistä oltiin keskeyttämässä liian suuren lämpötilan vuoksi, kun poliisi teki kiinteistöön etsinnän.

Polisiin mukaan kiinteistössä on kasvatettu vähintään 120–140 kannabiskasvia.

Kannabista on myyty 10 euron grammahinnalla. Kuulustelujen perusteella kasveista olisi saatu 1400–1500 grammaa marihuanan kukintoa, mutta poliisi pitää määrää epäuskottavana.

Poliisin kokemuksen perusteella vastaavanlaisista kannabisviljelmistä on saatavissa pelkästään jo puhdasta kukintoa vähintään 25 grammaa kasvia kohti, jolloin viljelmästä olisi saatu marihuanaa vähintään 3000 grammaa. Tällä tuottoarviolla laskettuna marihuanan kokonaisarvo olisi ollut 30 000 euroa.

Epäillyt miehet ovat Hollolasta ja toinen Lahdesta. Jutussa on ollut vangittuna myös alle 40-vuotias nainen, jonka osuus on miehiä vähäisempi.

Lisäksi jutun esitutkinnassa on paljastunut huumausainerikos Hollolassa. Sitä varten oli saatu pistokkaat toiselta vangittuna olleista miehistä.

Huhtikuussa Tulli paljasti järjestelmällisesti toimineen huumeiden salakuljetusryhmän.

Salakuljetusorganisaatio tilasi huumeita pimeästä verkosta 1:40

Lue myös:

    Uusimmat