Kaksosten päivää vietetään Suomessa vuosittain aina helmikuun toisena päivänä. Juhlan kunniaksi suloiset pienet veljekset vierailivat Uutisaamussa.
Kun Tuomas ja Saara Salaste saivat kuulla odottavansa yhden sijaan kahta lasta, he ottivat uutisen vastaan hämmentyneinä – jopa epäuskoisina. Pian alkujärkytys kuitenkin vaihtui iloksi ja onneksi. Pari alkoi uskoa selviävänsä vastaan tulevista haasteista tiiminä.
Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula kertoo, että tieto monikkoraskaudesta herättää vanhemmissa usein tunteiden koko kirjon. Päänvaivaa voivat aiheuttaa esimerkiksi talouteen ja jaksamiseen liittyvät huolet sekä asumis- ja liikkumisratkaisujen pohtiminen.
– Sehän on perheelle yllättävä ja ennakoimaton tilanne, koska loppujen lopuksi on ihan sattumankauppaa, kuka saa monikkolapset, Kumpula sanoo.
Lue myös: Todennäköisyys pienempi kuin yksi miljoonasta: Amerikkalaisäiti synnytti äärimmäisen harvinaiset kaksoset
Kaksi ei mene siinä missä yksi
Nyt Tuomas ja Saara Salasteen kaksosvauvat Sulo ja Oiva ovat kahdeksan kuukauden iässä. Toisin kuin joskus kuulee sanottavan, kaksi vauvaa ei mene siinä missä yksikin.
– Enemmänkin siinä missä kaksi ja puoli lasta. Kaikki rutiinit, hoitotoimenpiteet ja siirtymät vievät enemmän kuin tuplasti aikaa, Saara-äiti kuvailee.
Entä onko kaksosten erottaminen vaikeaa?
Vanhemmille Sulon ja Oivan erottaminen ei tuota vaikeuksia yksilöllisten kasvonpiirteiden ja ilmeiden vuoksi. Saara myöntää sekoittaneensa vauvat toisiinsa vain kerran, Tuomaksella ongelmia tuottaa veljesten tunnistaminen valokuvista.

