Pitkäperjantaina suruliputusta koronaan kuolleiden muistoksi ehdottanut piispa Teemu Laajasalo on kohdannut syvän surun. Se auttoi häntä ymmärtämään koronarajoitusten tuomia rajoituksia sairaiden ja kuolleiden omaisten kokemuksille. Hän kehottaa muistamaan näinäkin aikoina toivon.
Viiden jälkeen -ohjelmalle antamassaan haastattelussa Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo avaa oman äidin kuoleman kohtaamista koronarajoitusten keskellä.
– Se oli todella poikkeuksellista, koskettavaa ja kauheaa. Saimme isän kanssa luvan pitää äitiä kädestä syöpäklinikan sängyn molemmin puolin. Lastenlasten hyvästit piti jättää videoiden välityksellä, Laajasalo kertoo.
Hän jatkaa, että näitä tarinoita on koronavuoden aikana tullut paljon.
– Ihmiset ovat näissä tilanteissa kohdanneet tavalla tai toisella kaksinkertaisen kriisin. Sen normaalin koronakriisin ja läheisen sairastumisesta ja kuolemasta syntyneen henkilökohtaisen kriisin, Laajasalo pohtii.
Suljettua surua, kuolemaa ja kärsimystä
Laajasalo halusi ehdottaa pitkäperjantaina suruliputusta koronaan kuolleiden muistoksi. Ajatuksena oli tarjota mahdollisuus yhteisöllisen surun ilmaukselle.
– Ajatus liputuksesta syntyi siitä, että meillä on mieletön määrä suljettua surua, kuolemaa ja kärsimystä tämän vuoden ajalta. Ei vain koronaan menehtyneiden osalta, vaan myös muista syistä kuolleiden ja heidän läheistensä vuoksi. Heidän kuolemisen ympäristönsä on ollut täysin erilainen kuin aiemmin, Laajasalo sanoo.
Hän ajatteli, että tällainen suruliputus soveltuisi kirkkovuoden synkimpään päivään.
Kuka saa tulla arkun lähelle ja pyyhkiä kyyneleet
Papiksi 24 vuotta sitten vihitty Laajasalo siunasi äitinsä. Hän kohtasi koronarajoitukset henkilökohtaisesti oman surunsa keskellä.
– Oman rakkaan ihmisen siunaamisessa on jotain, mikä tekee sen vaikeaksi ja todella tärkeäksi. Olen vuoden aikana monet kerrat kirkkoherrojen kanssa keskustellut, miten sanoa omaisille kuka saa tulla arkun lähelle ja kuka kuivata kenenkin kyyneleitä, Laajasalo sanoo.
Hän jatkaa, että oli hämmentävää tajuta itse olevansa siinä tilanteessa.
– Se auttoi ymmärtämään niitä omaisia, joiden on ollut hyvin vaikea ymmärtää pappien puheita siunauksen aikana, Laajasalo avautuu.
Papeilla harkintavaltaa hautajaisten suhteen
Hautajaisissa saa olla tällä hetkellä läsnä kuusi henkilöä ja pappi. Papeille on kuitenkin annettu oikeus niin sanottuun pastoraaliseen harkintaan.
– Kaikkein lähimpien eli oman perheen pitää saada tulla mukaan. Siitä on selkeästi myös sovittu ja tehty linjaus. Ettei jouduta sanomaan isossa perheessä osalle lapsista, etteivät he pääsisi mukaan, Laajasalo avaa.
Hän toteaa, että rajoituksia pitää noudattaa ja olla kuuliainen niille.
– Se on yhteistä elämän suojelua, että me kaikki kannamme vastuumme. Ei pidä kuitenkaan kilpailuttaa näiden rajoituksien aiheuttamaa kärsimystä ja vaikutuksia, että keitä se eniten koskettaa. Ihan elämän alussa ja lopussa tarvitaan viisasta harkintaa, hän toteaa.
Toivo on tärkeä kipinä
Laajasalo sanoo, että pääsiäinen on erinomainen kehys jokaiselle miettiä, miten asiat voivat olla yhtä aikaa iloisia, surullisia, epätoivoisia ja toivorikkaita.
– Ajatellaan pääsiäisen sanomaa niin, että Jeesuksen haudalla oli samaan aikaan ihmisiä, jotka olivat peloissaan ja riemuissaan. Toivo on tärkeä kipinä ja se on pääsiäisen lupaus ja lahja. Jokaisella on oikeus heittäytyä sen varaan, Laajasalo rohkaisee.
Hänen omaan uskoontulemiseensa ei liity voimakasta löytämisen tai kokemisen hetkeä.
– Olen äidin iltarukousten ja Kaija-tädin pyhäkoulun herättämä eli lapsen uskon varassa. Se on hyvä hetki, missä voi etsiä, pysähtyä ja kysyä, minkä varaan elämänsä laittaa. On hyvä kysyä, onko olemassa jotain minkä varaan voi heittäytyä, kun elämän perustukset järisyttävät, Laajasalo sanoo.
Katso koko Viiden jälkeen -ohjelman haastattelu videolta.