Sirkkaa oltiin hautaamassa ilman saattajia – paikalle saapui ryhmä, jonka virrenveisuu nosti kylmät väreet papillekin: "Kenenkään ei pidä lähteä yksin"

Toiminta on aiemmin keskittynyt veljeskuntaan kuuluneiden jäsenten ja heidän perheenjäsentensä tukemiseen. Honkanummella käynnit antavat lohdun tuntemattoman vainajan viimeiselle matkalle, mutta piristävät myös veljeskunnan jäsenten omaa elämää. Joka torstai pääsee laulamaan yhdessä hyvällä porukalla.

Pastori laski omaisten kukkalaitteen

Kolme vuotta pastorina toiminutta Lauri Kemppaista selvästi jännittää. Hänelle kyseessä on ensimmäinen siunaus, jossa paikalla ei ole vainajan lähipiiriä.

Mediahub

Veljeskunnan jäsenet seuraavat, kun pastori Kemppainen laskee arkulle omaisten kukkalaitteen.

Kun kanttori Marja Kyllönen on lopettanut alkusoiton, Antonio Vivaldin Largamenten, nousee pastori Kemppainen penkistä ja vie arkulle kukkalaitteen. Se on vainajan omaisilta. Moni tuntematon vainaja ei saa edes kukkatervehdystä. Tuolloin arkuilla kierrätetään kirkon muovikukka-asetelmaa.

Kemppainen ei tiedä, miksi kukkakimpun lähettäneet omaiset eivät ole päässeet paikalle.

– Syitä on niin monia. Ihmiset voivat asua ulkomailla tai kaukana, voi olla sairauksia tai ei ole voimia hoitaa hautaukseen liittyviä käytännön asioita, Kemppainen kertoo.

Honkanummen kappelin urut.Mediahub

Kanttori Kyllönen on valinnut tilaisuuteen veljeskuntalaisille tuttuja virsiä, jotta jäsenet voivat laulaa sydämensä kyllyydestä. Ja käykin melkoinen jylinä, kun 14 jäsentä avaa suunsa:

”Tule kanssani herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö…”

Samalla pastori Kemppaisen jännitys katoaa.

– Kun siitä korvan juuresta alkoi vahva, syvä veisuu, melkein kylmät väreet tuli. Siinä on se koruton arkku, ja kuitenkin olemme isolla porukalla saattamassa sitä meille kaikille tuntematonta ihmistä iäisyysmatkalle.

Mediahub

"Ei tämä Suomen kilpailukykyä edistä, mutta..."

Kemppaisen mukaan veljeskunnan toiminta on kristillisen maailmankatsomuksen ytimessä.

– Suomen kilpailukykyä ei varmaan edesauta se, että me työtä tekevät ihmiset toimitamme tyhjälle kappelille tuntemattoman ihmisen hautaan siunaamista. Siinä vahvistuu se ajatus, että jokainen elämä ja jokainen ihminen on pyhä.

– Jos tällainen toiminta alkaa näyttäytyä järjettömältä, silloin siinä ovat jonkinlaiset maailmankatsomusten mannerlaatat liikkeessä. Niiden vaikutukset voivat olla hyvin surullisia, jopa pelottavia, Kemppainen sanoo.Mediahub

Kemppainen on siunannut hautaan noin 30 edesmennyttä. Hautajaisten tunnelma on vaihdellut 140 hengen maaseutuhautajaisista tilaisuuksiin, jossa paikalla on 12 läheisintä perheenjäsentä – tai kaksi vainajan kotihoitajaa. Tietyt muuttumattomat kaavat tuntuvat silti samalta pastoristakin.

– Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Kemppainen sanoo, ja laskee hiekkaa ristiksi arkun päälle.

Suuren yleisön hautajaisten ja tyhjälle salille pidetyn siunaustilaisuuden välillä suurin ero pastorille on puheen sisällössä.

– Kun on omaisia, keiden kanssa puhutaan vainajasta ja hänen elämästään, yritän hyödyntää sitä materiaalia mahdollisimman paljon. Mitä sieltä keskusteluista nousee ja tuoda siitä henkilökohtaisen kokemuksen näille omaisille.

– Nyt vainajasta tietää nimen, syntymä- ja kuolinajan. Halusin korostaa yksittäisen elämän arvoa ja kristillisen toivon, ylösnousemustoivon radikaaliuutta. Voisi puhua totaalisesta humanismista, Kemppainen jatkaa.

Presidentti ja koditon yhtä arvokkaita

Toukokuussa erästä 93-vuotiasta suomalaismiestä ei haudattu hiljaisuudessa. Presidentti Mauno Koiviston valtiolliset hautajaiset tullaan muistamaan yhtenä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tärkeimpänä tapahtumana. Mutta Kemppaisen silmissä presidentti Koiviston ja Sirkan hautaamisessa ei ole eroa.

– Kristinuskon näkökulmasta on ihan sama, saatetaanko hautaan entistä presidenttiä vai esimerkiksi kainuulaista itsemurhan tehnyttä teinipoikaa tai joesta naarattua koditonta. He ovat yhtä arvokkaita ja Jumalan rakastamia. Valtiollisessa mielessä symboliarvo ei tänään ehkä ollut sama, mutta elämän ja ihmisyyden valossa kyllä.

Rukousten jälkeen Kyllönen tapailee uruistaan tuttua melodiaa. Ja kirkon penkistä alkaa tunteellinen veisuu.

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…”

Kanttori Kyllönen valitsi tutun lastenvirren siunaustilaisuuden musiikiksi.Mediahub

Kun Kyllönen on soittanut tilaisuuden loppusoiton, Johann Sebastian Bachin Arioson, veljeskuntalaiset puolisoineen nousevat penkistä, kävelevät arkun vierelle ja kumartavat syvään. Perinne, joka sekin toistuu joka torstai.

Mediahub

– Jokaisella täytyy olla saattaja, kenenkään ei pidä lähteä yksin, toteaa yksi veljeskuntalaisista tilaisuuden jälkeen.

Nyt Sirkka on valmis viimeiselle matkalleen.

 Hautajaispäivä oli Vantaalla kirkas ja kuulas.