Piiskaa, tukkapöllyä ja luunappeja sijaisvanhemmiltaan saanut Aro, 25, purkaa traumojaan taiteella – "Minulle hoettiin, että olen täysi vahinko"

Näyttelyteosten avulla järjestäjät haluavat tuoda lastensuojelun esiin ja keskusteluun neutraalissa valossa. Suomessa elää 17 000 lasta ja nuorta, jotka on sijoitettu sijaisperheisiin.

– Lastensuojelu on sävyttynyt ihmisten ennakkoluuloilla. Me halusimme tuoda aitoja kokemuksia esille, jos se lieventäisi leimaa. Ja lastensuojelusta voi puhua, kertoo asiantuntija Helena Inkinen valtakunnallisesta lastensuojelujärjestö Pesäpuusta.

Inkisen mukaan lastensuojeluun liittyy monenlaisia tabuja: lastensuojelun parissa kasvaneilta nuorilta ei odoteta menestystä. Koetaan, että heidän mahdollisuutensa ovat rajalliset ja puhutaan vain ongelmanuorista.

– Todellisuudessahan nuori ei ole se ongelma. Asiaan pitäisi suhtautua siten, että nuorella on ongelma, ja häntä täytyy auttaa.

– Meillä on paljon termejä ja käsitteitä, jotka alitajuntaisesti leimaavat. Asiantuntijat puhuvat ongelmanuorista tai haastavista lapsista ja näiden perheiden elämät ovat "keissejä". Puhutaan myös kodin ulkopuolelle sijoitetuista, mikä on ihan hirveä sanayhdistelmä. En minä ole kasvanut missään ulkorakennuksessa, Inkinen sanoo.

Ennakkoluulojen ja asenteiden lisäksi sijaishuollon parissa olevat voivat kohdata sääliä tai kauhistelua.

– Ääripää on se, että yritetään löytää asioista väkisin jotain positiivista. Ihmiset eivät osaa suhtautua neutraalisti. Se on minun lapsuuteni, joka meni niin kuin meni. Ei siihen tarvitse suhtautua millään erikoisella tavalla, Mielonen huomauttaa.

"Ei se kipeä vaan häpeä"

Aro Mielonen ei ole lukenut omia huostaanottopapereitaan, mutta hänelle on kerrottu, että huostaanotto tapahtui hänen vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi.

Vanhemmat asuivat erillään, joten vauvan hoitaminen oli liian raskasta yksinhuoltajaäidille. Teoksessaan hän käsittelee suhdettaan biologisiin vanhempiinsa sekä ensimmäisen sijaisperheen vanhempiin.

Teos on kuutio, jonka sisään voi mennä. Sen seinillä, katossa ja lattiassa on Mielosen omia tekstejä: runoja, ajatuksenvirtaa sekä dokumentoitua lapsuutta.

– Halusin päästää ihmiset minun kokemusmaailmaani. Tekstit ottavat kantaa lasten fyysiseen rankaisemiseen, siihen, miten se vaikuttaa lapseen minun näkökulmastani.

Mielonen kasvoi iäkkäiden sijaisvanhempien luona, jotka kurittivat lasta fyysisesti. Häntä piiskattiin, revittiin hiuksista ja annettiin luunappeja. Lisäksi sijaisvanhempien sanallinen väkivalta sai oman arvon murtumaan.

– Sijaisvanhempani sanoivat, että minä en ole mitään eikä minusta tule mitään. Minulle hoettiin, että olen täysi vahinko eikä kukaan halua minua.

Mielosen mieleen on jäänyt sijaisvanhempiensa hokema "ei se kipeä vaan häpeä." Sitä hän kantoi pitkään mukanaan.

– Yritin kompensoida sitä olemalla superkiva hauskuuttaja ja viihdyttäjä, että saisin muut puolelleni ja minun kanssani haluttaisiin olla. Siitä on ollut vaikea opetella irti, ja ajatella, että riittää omana itsenään.

Jokaisen elämä on yksilöllinen

Näyttelyn järjestäjä Helena Inkinen kertoo, että taideteokset kuvaavat jokaisen elämän yksilöllisyyttä: sijaishuollossa on yhtä monta tarinaa kuin on kokijaakin. Hän toivoo, että ihmiset oppisivat suhtautumaan huostaanotettuihin yksilöinä ja avaavan katsojien silmät.

– Jos se auttaisi ymmärtämään sijaishuoltoa, ja he saisivat tunteen, että näistä asioista voi puhua eikä tarvitse hävetä. Ja että nämä elämäntarinat ovat arvokkaita.

Nyt Mielosella on vapautunut olo. Tapahtumien ja ajatusten työstämisen jälkeen hän on sinut lapsuutensa tapahtumien kanssa.

– Se on osa minun elämääni ja menneisyyttäni. Minun ei ole pakko puhua siitä kenellekään, mutta ei myöskään salata sitä.

Teokset ovat nähtävissä Helsingin keskustassa Annantalolla Pihalla!?-näyttelyssä, joka on osa Yhdessä koettua – 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten silmin -tapahtumakiertuetta.

Juttua korjattu 19.9. kello 6:46: Täsmennetty tietoa, että Annantalolla oleva näyttely on nimeltään Pihalla!?, ja se on osa tapahtumakiertuetta.