Mina-Maria, 36, purkaa piirtämällä väkivaltaisia muistojaan lapsuudenkodistaan ja parisuhteestaan: "Pelkäsin, että ihminen, jonka kanssa asun, tappaa minut"

 – Olen ajatellut, että on mun vika, että tämä kaikki on tapahtunut. Myöhemmin vasta olen tajunnut, että syy ei ole minussa. Ei kenellekään tulisi tehdä näin.

Mina-Maria Poppeli, 36, katselee Helsingin Sanomatalossa sijaitsevan gallerian seinille ripustettuja taideteoksia. Tuskaa, kipua, vihaa, itsetuhoa, mutta myös häivähdys toivoa. Monilla eri tekniikoilla ikuistettuna.

Helsinkiläisen Poppelin kädenjälki on nähtävissä Art Kaarisillassa pidettävässä Kuvaan sen ulos -näyttelyssä, jonka teokset ovat seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden tekemiä.

– Olen joutunut pelkäämään kuolemaa jo aivan pienestä. Olin varma, että joku päivä isä tappaa äidin. Elämä lähti jo silloin menemään vinksalleen, Poppeli kertoo.

Väkivalta jatkui parisuhteessa

Kun Poppeli sai vihdoin lähdettyä rikkinäisestä kodista, hän päätyi tuhoavaan parisuhteeseen. Väkivallan uhka jatkui edelleen jokapäiväisenä. 

–  Pelkäsin, että ihminen, jonka kanssa asun, tappaa minut. Pelko oli niin kova, että se lamautti minut täysin.

Parisuhde alisti Poppelin uskomaan, että hänen haluillaan ja tarpeillaan ei ole mitään merkitystä.

– Parisuhteessa kaikki energiani meni päivittäiseen sinnittelemiseen ja hengissä pysyttelemiseen. Vasta, kun pääsin siitä helvetistä pois, aloin nähdä selkeämmin, kuinka kauheaa suhteessa on ollut.

Näyttelyssä on esillä Poppelin mustavalkoisia tussitöitä. Ne kuvaavat sitä tuskaa ja surua, mitä kipeät muistot ja jatkuva väkivallan uhka saavat aikaan. 

– Puran paperille pahoja muistoja, jotka tursuavat päästäni ulos. 

Lapsuuden kokemukset repivät naiseuden hajalle

On vuosi 2001, kun lieksalainen Tarja Toivanen, 48, raapustaa paperille runon.

Niin pitkään olet elämässäsi elämäsi uhri, insestin uhri, uskonnon uhri, väkivallan uhri, kun odotat avuttomana toisten pelastavan sinut, sysäät vastuun toisille.

Näillä säkeillä alkanut sanataideteos on osa Toivasen elämän käännekohtaa.

Vuosituhannen vaihteessa Toivanen alkoi kirjoittamisen lisäksi piirtää. Hän synnytti pienille lapuille sellaisia lapsuuden kokemuksia, joita ei kunnolla muistanut. Kokemuksia, jotka olivat repineet Toivasen naiseuden hajalle.

"Olin täynnä vihaa"

Toivanen eli lapsuutensa ja nuoruutensa ympäristössä, jossa tyttöjen 
elämää sääntelivät tarkat säännöt.

Myöhemmin ilmestyneet kuvat muistuttivat häntä lapsena kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

– Lapsuudessa oli hyväksikäyttöä naapurin pojan taholta ja suvun 
keskellä. Teot olivat niin kamalia, että niiden sanallistaminen oli mahdotonta. Kuvien kautta asiaa oli helpompi purkaa, Toivanen kertoo.

Tieto naapurin pojan tekemästä hyväksikäytöstä levisi pienellä paikkakunnalla. Toivanen joutui rajun koulukiusaamisen kohteeksi. 

Yksi käänne tapahtui 16-vuotiaana, kun Toivasen luokkakaveri puolusti häntä koulukiusaajien edessä.

– Tuolloin tajusin, että olen arvokas ihminen ja minulla on oikeus olla elossa.

Parikymppinen Toivanen repi juurensa irti ja muutti pois syntymäkaupungistaan. Alku ei kuitenkaan ollut helppo.

– Olin niin täynnä vihaa, että ammattilaistenkin oli vaikea 
ottaa sitä vastaan ja auttaa. Syvällä sydämessäni kuitenkin tiesin, että 
purkamalla sen kaiken vihan ja tuskan ulos, lopulta vapaudun siitä. Niin siinä vuosien päästä kävikin.

"Vihasin kehoani ja halusin kuolla"

Sanomatalossa esillä olevat Toivasen työt ovat naivistisia omakuvia 2000-luvun alusta. Toisessa taulussa Toivanen on alasti.

– Taulu kertoo naiseuden löytämisestä ja oman kehon hyväksymisestä. Se on eräänlainen julistus siitä, että olen samanlainen kuin muut ja että minulla on oikeus elää, Toivanen kertoo.

Toivasen oma naiskuva oli pitkään hajalla. Sen uudelleenrakentamisessa maalaaminen on ollut keskeisenä asiana.

– Vihasin kehoani ja halusin kuolla kymmenien vuosien ajan. Tein paljon pahaa itselleni ja olin itsetuhoinen, Toivanen kertoo.

Häpeä ei enää leimaa meitä

Nyt naisten kokemuksista on jo vuosia, mutta painajaiset pysyvät. Kuvataide ja käynnissä oleva taidennäyttely auttavat menneisyyden tapahtumien käsittelyssä.

– Kokemaani kehollista vääryyttä on vaikea sanoittaa järkevästi. Tanssin ja piirtämisen avulla niiden käsittely on helpompaa, Poppeli kertoo.

Sekä Poppeli ja Toivanen haluavat esiintyä näyttelyssä omilla nimillään, vaikka heille on tarjottu mahdollisuutta puhua anonyymisti. He haluavat puhua aiheesta omana itsenään, jotta häpeän taakka kevenisi.

– Hyväksikäytetty uskoo itse, että se on oma häpeä. Se häpeä, ei kuitenkaan ole koskaan uhrin häpeä, vaan niiden toisten, jotka ovat tehneet pahaa, Toivanen kertoo.

16 taiteilijaa, 16 erilaista kokemusta

Art Kaarisillassa järjestettävä näyttely on Poppelin ensimmäinen, Toivasen teoksia sen sijaan on ollut nähtävissä sekä naisen yksityisnäyttelyssä Lieksassa että vastaavanlaisissa yhteisnäyttelyissä.

Naisten teosten lisäksi esillä on neljäntoista muun hyväksikäytön uhriksi joutuneen teoksia.

Kuvaan sen ulos -näyttely järjestetään Sanomatalossa sijaitsevassa Art Kaarisilta -galleriassa aina 20. tammikuuta asti. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Suomen Trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n ja Suomen Delfins ry:n kanssa.Näyttelyn tuottajina ja kuraattoreina ovat toimineet Anna Vuopala ja Tuuli Rouhiainen.