Mainos

Pienyrittämisen riskit on tutkittu

Yhteiskunnan arvaamattomat vaatimukset koetaan vakavana uhkana yritystoiminnalle. Yrittäjiltä itseltään jää usein huomaamatta heikkojen liikekumppaneiden aiheuttama riski. Luottotiedot jäävät tarkistamatta. Myös yrittäjä itse saattaa olla yrityksensä pahin uhka, kun terveys pettää ja taidot eivät riitä.

Tulipalo tuhoaa. Junat menevät raiteilta tai tärkeä kuljetus varastetaan. Koneet ja laitteet rikkoutuvat. Ikäviä tilanteita, mutta niihin on yleensä varauduttu. Riskeistä ollaaan tietoisia. Kolmannes pienistäkin yrityksistä on tehnyt jonkinlaisen riskikartoituksen, yleensä vakuutusyhtiön tai rahoittajan tuella.

Entä mikä todella yllättää ja uhkaa yrityksen tulevaisuutta? Yrittäjien riskikartoituksen mukaan heikko liikekumppani, erityisesti kun yritykset verkostoituvat. Pienyrityksessä kaikkein hallitsemattomin riski on yrittäjä itse. Yrittäjän terveys pettää ja voimat voivat hiipua muutenkin, jolloin yritys jää tuuliajolle.

Suomalaisten pienyritysten riskejä ja uhkia on kartoitettu neljässä tutkimuksissa vuodesta 1988 lähtien. Tuoreimman tutkimuksen mukaan kokonaistilanne on parantunut, kun riskit tiedostetaan pienissäkin yrityksissä, ja toisaalta kun yrittäminen sinänsä ei ole viime vuosina ainakaan vaikeutunut.

Vuodesta toiseen riskeistä uhkaavimmaksi yrittäjät kokevat verottajan. Tosin rinnalle pyrkii myös pankki, jota sitäkään ei nykyään pääse monellakaan paikkakunnalla valitsemaan.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.