Pienten lasten kannabistapaukset todella harvinaisia – eivät hengenvaarallisia

Alaikäisiä koskevia huumepuheluita tulee myrkytystietokeskukselle vuosittain alle kymmenen kappaletta.

Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona tapauksesta, jossa 7- ja 9-vuotiaat tytöt olivat joutuneet sairaalaan syötyään kannabiskakkua.

Sisätautien erikoislääkäri Mikko Parry Myrkytystietokeskuksesta kertoo, että tapaukset, joissa pienet lapset ovat nauttineet kannabista, ovat todella harvinaisia. Arvio perustuu Myrkytystietokeskuksen tietoon tulleisiin tapauksiin.

Se, kuinka vaarallisia lapsiin liittyvät kannabistapaukset ovat, riippuu tapauksesta.

– Kaikki lääkkeet ja kaikki huumeet riittävän suurella annostuksella aiheuttavat hengenvaaraa. Se, että pelkkään kannabikseen kuolisi, on kovin harvinaista ja ne vaaditut annokset ovat suuria myöskin lapsilla, Parry toteaa.

Hengenvaara voi kuitenkin aiheutua esimerkiksi tajunnanmenetyksen myötä.

– Tilanne, jossa on tajunta mennyt, altistaa esimerkiksi mahasisällön joutumisen keuhkoihin, joka taas välillisesti on vaarallista.

Lasten kohdalla kannabis aiheuttaa pääsääntöisesti voimakkaampia oireita kuin aikuisilla. Syitä siihen ovat muun muassa lapsen kehon pienempi koko ja se, että hermosto ei ole vielä niin kehittynyt kuin aikuisilla.

– Tyypillisiä oireita lapsilla ovat väsymys ja euforia, keskittymishäiriöt ja mielialavaihtelut. Vakavassa tapauksessa voi tulla tajunnantason muutoksia niin, että väsyneisyys voi jopa johtaa tajunnan menetykseen. Myös kouristelut ovat mahdollisia, Parry listaa.

Syöty vai poltettu?

Oireiden voimakkuuteen vaikuttaa myös se, että miten kannabis on nautittu. Turun Sanomien uutisoimassa tapauksessa kannabis oli leivottu kakun sisään.

– Kannabiksen suhteen merkityksellistä on se, mitä kautta se on elimistöön mennyt. Eli onko se nautittu polttamalla vai tässä tapauksessa suun kautta. Suun kautta nautittuna kannabis on jossain määrin vähemmän haitallinen kuin polttamalla, sillä imeytyvän aineen osuus jää hieman pienemmäksi, Parry sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat