Markkanaoikeus on antanut välituomion iraelilaisen kuplajuomayhtiö SodaStreamin sekä suomalaisyhtiö MySodan välisessä jupakassa.
Markkinaoikeus totesi päätöksessään, että heille esitetyn näytön valossa hiilidioksidipullojen täyttäminen on ollut viranomaisvalvonnan mukaista toimintaa Suomessa, eikä hiilidioksidipullojen käyttämisestä ole koitunut vahinkotilanteita kuluttajille.
Markkinaoikeuden tekemästä päätöksestä käy kuitenkin ilmi, että MySoda oli aiemmin poistanut uudelleen täytettävistä pulloista SodaStreamin etiketin ja korvannut sen omalla vaaleanpunaisella etiketillään pullon uudelleen täyttämisen yhteydessä.
Etiketti oli markkinaoikeuden mukaan selkeästi silmiinpistävä ja antoi kuluttajalle kuvan, että MySoda olisi laskenut pullon markkinoille ensimmäisenä.
Oikeuden mukaan pullojen kaulassa ollut pieni tavaramerkkinä pidettävä kaiverrus ei riittänyt havainnollistamaan tarpeeksi selkeästi kuluttajalle, että pullo on ollut alun perin SodaStreamin liikkeelle laittama. Tältä osin kanne oli perusteltu ja MySoda oli aiemmalla etiketillään loukannut SodaStreamin tavaramerkkiä.
Markkinaoikeus onkin kieltänyt MySodaa jatkamasta tai toistamasta aiemmin käyttämäänsä menetelmää 100 000 euron sakon uhalla.
MySoda on sittemmin muuttanut toimintamalliaan, jonka harjoittamista yritys voi markkinaoikeuden mukaan jatkaa myös tulevaisuudessa. MySoda voi siis edelleen kierrättää hiilidioksidipulloja, kunhan pulloon lisättävästä etiketistä käy selkeästi ilmi, ettei MySoda ja SodaStream ole yhteistyössä keskenään.
Markkinaoikeus myös katsoi, ettei MySodan toiminta ole aiheuttanut taloudellista haittaa SodaStreamille tai pilannut tämän mainetta, minkä vuoksi SodaStreamilla ei ole perusteltua syytä vastustaa MySodan tämänhetkistä menettelytapaa hiilidioksidipullojen täyttämisen suhteen.


