Pienen poikansa tapon yrityksestä syytetty yksinhuoltajaäiti avautui poliiseille väsymyksestään – "En tiedä kumpi on pahempaa, olla rikollinen vai mielisairas"

Syyte: Äiti yritti polttaa itsensä ja lapsensa – esitutkintamateriaalin karut kuvat 0:30

Kuopiossa pienen poikansa tapon yrityksestä syytetty ja sittemmin kuollut noin 25-vuotias yksinhuoltajaäiti kertoi poliiselle olleensa väsynyt ja pohtineensa mahdollisuutta, että oli huolimattomuuttaan aiheuttanut viime kesäkuisen tulipalon. Asia käy ilmi tapauksen esitutkintamateriaalista.


Ylläolevalla videolla on otteita tapauksen esitutkintamateriaaliin kuuluvista valokuvista. Niissä näytetään tulipalon aiheuttamia tuhoja.

Naisen oikeudenkäynnin oli määrä alkaa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa aiemmin tällä viikolla. Istunto kuitenkin peruttiin ja asia jäi käsittelemättä, koska nainen kuoli noin viikko sitten.

Syyte: Yritti tappaa 2-vuotiaan lapsensa

Naista syytettiin tapon yrityksen lisäksi törkeästä tuhotyöstä. Syytteiden mukaan nainen oli viime kesäkuussa yrittänyt tappaa kaksivuotiaan lapsensa sytyttämällä asuntonsa palamaan ja jäämällä sinne lapsensa kanssa.

Sekä nainen että lapsi selvisivät palosta, kun savusukeltajat pelastivat kaksikon viime hetkellä.

Oikeuden ratkaisun myötä julkiseksi tulleen esitutkintapöytäkirjan perusteella naista kuulusteltiin palon jälkeen useampaan otteeseen. Nainen ei kuulusteluissa kyennyt antamaan viranomaisille selvää selitystä siitä, miksi asunnossa oli alkanut palaa.

"Olin vain niin väsynyt"

Viranomaiset päättelivät, ettei kyse voinut olla vahingosta, sillä asunnon keittiöstä oli tutkimuksissa löydetty useampi toisistaan erillinen palopesäke. Yksi niistä oli keittiön roska-astia, jossa oli muun muassa palanutta talouspaperia sekä kolme käytettyä tulitikkua.

Kuulusteluissa nainen kiisti syyllistyneensä rikoksiin, mutta kertoi vaihtelevasti siitä, mitä hän muisti tapahtumayöltä.

Ensin nainen arveli mahdollisiksi syttymissyiksi esimerkiksi keittiön pöydälle ehkä palamaan jääneitä kynttilöitä ja sitä, että kaksivuotias lapsi olisi saattanut vääntää hellan päälle.

Kuulustelujen edetessä hän kuitenkin avautui väsymyksestään ja siitä mahdollisuudesta, että hän olisi saattanut tietämättään tai huolimattomuuttaan aiheuttaa tulipalon itse.

Nainen muun muassa arveli, että on saattanut pistää kärynnyttä paperia roskakoriin, "jos sitä siellä on".

– Olin vain niin väsynyt, että en vieläkään tiedä, että mitä minä olen siinä niin kuin tehnyt, nainen kertoi.

Häpeä esti puhumasta väsymyksestä

Nainen kertoi poliiseille, että hän oli valvonut ja nähnyt sekavia painajaisia ennen tulipaloa. Paloyönä hän oli nähnyt unta kokosta.

Hän kertoi, ettei ollut uskaltanut aiemmin puhua väsymyksestään häpeän vuoksi.

– Minua hävetti myöntää se, että olen ollut niin väsynyt, että olen sekoillut ja saanut tämän itse aikaan, josta kuitenkin heti ajatellaan, että se on ollut tahallista, nainen kertoi kuulustelijalle.

Nainen kuitenkin vakuutti, ettei ollut tehnyt mitään tahallaan tai halunneensa aiheuttaa lapselleen mitään pahaa.

– Yö on silti minulle niin sekava, että en kohta enää itsekään tiedä, että mitä minä asiasta ajattelen tai osaan sanoa.

– Olen miettinyt tilannetta ja väsymystä ja kaikkea, ja mitä enemmän pyöritän tätä päässäni, niin kaikki tuntuu hataralta, ja mitä enemmän tätä asiaa käydään läpi, niin kohta uskon itsekin, että tein sen tahallani. En kuitenkaan halunnut lapselleni tällaista. Haluaisin vain olla lapseni kanssa. Häntä on kauhea ikävä.

– En tiedä kumpi on pahempaa. Olla rikollinen vai mielisairas. Kumpikaan ei ole hyvä.

Taulukkolaskentaohjelma stressasi

Viimeisessä kuulustelussa nainen kertoi yrittäneensä "ajatella asiaa järjellä". Järkeä ei kuitenkaan naisen mukaan tapahtuneesta löytynyt. Hän pohti asiaa ääneen:

– Kenellä oikeasti hirttäisi päälle väsymyksen ja excelin takia, että menisi polttamaan kaiken?

Kysyttäessä, mitä nainen tarkoitti excelillä, hän kertoi yrittäneensä käyttää taulukkolaskentaohjelmaa tulipaloa edeltäneenä iltana. Nainen ei osannut käyttää ohjelmaa kunnolla.

Hän kertoi pohtineensa, oliko se "viimeinen niitti koko hommaan". 

– Alkaa vaikuttaa siltä, että olen tehnyt tämän itse, mutta en edelleenkään muista, hän sanoi.

– En ole sillä tavalla ajatellut, että kuolisipa lapsi.

Lue myös:

    Uusimmat