Pienellä islanninhevosella on suuri sydän

Islannista lähtöisin oleva islanninhevonen on säkäkorkeudeltaan vain 120–150 senttinen, mutta sitä ei pidä sekoittaa kokonsa vuoksi poneihin. Islanninhevonen on vahva ja maastovarma ratsu, joita on Islannissa noin 80 000. Suomessa islanninhevosia on alle 3000 ja niitä tuodaan tänne Islannista sekä muualta Euroopasta.

Maailman vanhimpiin hevosrotuihin lukeutuva islanninhevonen eli lempinimeltään issikka on erittäin kestävä ja pitkäikäinen seuralainen. Rodun luonne on tasainen ja helposti käsiteltävä, joskin yksilöllisiä eroja myös löytyy ja joukosta löytyy myös temperamenttisia tapauksia.

Islanninhevonen polveutuu viikinkien 800-luvulla Islantiin tuomista ratsuista ja siinä sekoittuvat muun muassa kelttiläiset ponirodut ja norjalaiset kylmäverihevoset.

Harva hevosrotu on niin puhdas kuin islanninhevonen ja tämä johtuu siitä, että Islantiin ei saa viedä hevosia muista maista. Myöskään kerran saarelta lähtenyt islanninhevonen ei saa palata sinne enää koskaan takaisin. Islanninhevosia ei ole rokotettu niiden kotimaassa, joten ne ovat alttiita erilaisille tartunnoille. Tämän vuoksi jos matkustat Islantiin, on kaikki hevostarvikkeet syytä jättää kotimaahan, ellei niitä ole puhdistettu tarkoin määritetyllä tavalla.

Islanninhevonen soveltuu kaikentasoisten ratsastajien ratsuksi, sillä sen luonne on tasainen ja sosiaalinen. Rodun sosiaalisuus on peruja laumakasvatuksesta ja islanninhevonen kaipaakin ympärilleen aina muita hevosia. Kylmäverirodun mukaisesti islanninhevonen kehittyy hitaammin kuin useat muut rodut ja se onkin valmis koulutettavaksi vasta 4–5 vuoden ikäisenä. Täysikasvuisena pidetään 7–8-vuotiasta islanninhevosta. Islanninhevosella on käynnin, ravin ja laukan lisäksi kaksi muuta askellajia eli töltti ja passi. Erityisesti töltti on ratsastajalle erityisen mukava askellaji sen tasaisuuden vuoksi.

Talvisin islanninhevonen kasvattaa paksun ja tuuhean karvan, joten sitä voidaan pitää ulkona vuoden ympäri. Kylmää viimaa vastaan aitauksessa tulee kuitenkin olla tila, minne eläimet pääsevät suojaan pahimmalta viimalta.


Oletko sinä koskaan ratsastanut islanninhevosella? Kommentoi!


Teksti ja kuvat: Anu Kiiveri

Lähteet: islanninhevoset.com ja ratsastus.fi/islanninhevoset

Lue myös:

    Uusimmat