Mirkka Lehtonen tapasi Tulipuheen 17-vuotiaana. Tummanpunarautias suomenhevosruuna oli kiertänyt tallilta toiselle, eikä se enää luottanut ihmisiin.
Mirkka Lehtonen sai kiukkuisen vuokrahevosensa puolelleen, ja täysi-ikäistyttyään hän osti sen omakseen.
– Kun se alkoi luottaa minuun, myös siihen pystyi luottamaan kuin kallioon. Se oli täydellinen hevonen, teki ihmisen puolesta mitä tahansa, Lehtonen kuvailee.
Tulipuhe lopetettiin 90-luvun puolivälissä, mutta suomenhevoskipinä ei sammunut. Nyt Lehtonen omistaa Vihdin Nummelassa ratsastuskoulun, jossa lähes kaikki tallin asukkaat ovat suomenhevosia. Lisäksi hän kasvattaa suomenhevosia.
– Suomenhevonen sopii suomalaiseen säähän ja luonteeseen. Se on sitkeä, periksiantamaton ja vaatimaton mutta tarvittaessa myös omapäinen.
Mahdollinen valttikortti matkailuun
Satavuotiaan Suomen hevosrotu on oikeastaan 110-vuotias, sillä suomenhevosten kantakirja perustettiin vuonna 1907. Sittemmin se on jaettu neljään jalostussuuntaan: työhevonen, juoksija, ratsu ja pienhevonen.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää uskoo, että eri suuntaukset ovat eduksi pienen rodun säilymiselle. Eri linjojen välillä tapahtuu risteytyksiä, mikä vähentää sukulinjojen kapeutumista.
– Nyt tilanne on ihan hyvä, mutta sukulinjojen kaventumiseen on kiinnitettävä kasvatuksessa huomiota, Mäenpää huomauttaa.
