Pidätkö kännykkää äänettömällä, jotta voisit keskittyä? Se voikin olla "psykologisesti ahdistavampaa"

Osaatko jo tämän iPhone-kikan? Laskinniksi saattaa räjäyttää mielesi 0:24
Katso myös video: Osaatko jo tämän iPhone-kikan? Laskinniksi saattaa räjäyttää mielesi

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen, joka kärsii paitsi jäämisen pelosta (englanniksi fomo, fear of missing out), tulisi pitää kännykkäänsä äänellisellä eikä äänettömällä halutessaan keskittyä johonkin. Tutkimustuloksista kertoo muun muassa New York Post.

Monet hiljentävät puhelimensa tai laittavat sen ”älä häiritse” -tilaan yrittäessään välttää häiriötekijöitä. Tuoreen Computers in Human Behavior -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tämä voi kuitenkin olla haitallista ja aiheuttaa lisää stressiä.

Tutkimus ehdottaakin jotain päinvastaista kuin kenties moni on tottunut digiajan keskittymisvinkkien suhteen kuulemaan: puhelin pitäisi laittaa äänelliselle ja kurkata sitä aina, kun sinne ilmoituksia tulee.

Osallistujien FOMO-tunnetta selvitettiin

Tätä tutkimusta varten tutkijat keräsivät dataa 138 ihmiseltä, jotka käyttivät iPhonea. Noin 42 prosenttia heistä piti puhelintaan värinätilassa, kahdeksan prosenttia äänettömällä ja loput äänellisellä.

Osallistujat vastasivat kyselyyn, jolla haluttiin selvittää, tuliko heille tunnetta "FOMO:sta" (englanniksi fear of missing out). Se tarkoittaa, että ihminen kokee jäävänsä paitsi asioista. Tunnetta voi pahentaa se, että selaa kännykällä sosiaalisesta mediasta sisältöä muiden tekemisistä.

Osallistujien puhelimissa olevaa ruutuaika-toimintoa hyödyntäen arvioitiin, paljonko osallistujat käyttivät aikaa puhelimillaan.

Äänettömällä olevaa puhelinta selattiin enemmän

Ne osallistujat, jotka pitivät kännykkäänsä äänettömällä, omasivat taipumuksen tarkistaa puhelimesta oliko siihen tullut uusia viestejä useammin kuin ne, joiden puhelin ei ollut äänettömällä. Äänetön-tilaa käyttävät viettivät myös enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa.

Ne vastaajat, jotka saivat kyselyssä paljon pisteitä liittyen "paitsi jäämisen pelkoon" (FOMO) ja "tarpeeseen kuulua johonkin" (need to belong) olivat niitä, jotka eniten tuppasivat toistuvasti nappaamaan puhelimen käteen ja selaamaan puhelintaan sen ollessa äänettömällä.

Tutkimustulosten valossa näyttäisikin siltä, että näille osallistujille ilmoitusten hiljentäminen näyttäisi olevan ”psykologisesti ahdistavampaa”.

Tutkijoiden mukaan heidän saamansa tulokset tarjoavat uusia havaintoja ilmoitusten ja matkapuhelimen käytön välisen suhteen ymmärtämiseen. Tutkijat kirjoittavat seuraavasti:

– [Se osoittaa] erityisesti kuinka ilmoitusten ääni- ja värinämerkit lieventävät käyttäjien kokemaa epävarmuutta ja tuottavat heille tiedollista, sosiaalista ja ympäristön tarkkailuun liittyvää tyydytystä.

Fomosta kärsivän kannattaakin pitää luuria äänellisellä

Tutkijat suosittelevat, että suuresti paitsi jäämisen pelosta kärsivät eivät pitäisi kännykkäänsä Älä häiritse -tilassa. Neuvo on päinvastainen kuin monien kuulemma neuvo siitä, että lopettaaksesi puhelimen liiallisen käytön sinun pitäisi hiljentää ilmoitukset.

Mutta jos kuulut monituisiin Whatsapp-ryhmiin ja ajatus ryhmien jatkuvasta päivystämisestä tuntuu liialliselta, kokeile muokata ilmoitusasetuksia niin, että vastaanotat ne vain läheisimmiltä ystäviltäsi ja perheeltäsi.

Avuksi voi olla seuraavakin toimintatapa: päätä jokin ajankohta, jolloin käyt läpi kännykästäsi kaiken, mitä olet sinne on tullut keskittyessäsi johonkin muuhun. Siten pystyt pitämään mielesi selkeänä ollessasi pois digilaitteiden ääreltä ja keskittymään olemaan tässä ja nyt.

Lue myös:

    Uusimmat