Neljä Ruusua -yhtye täyttää vuonna 2022 pyöreät 40 vuotta – ja paljon on vuosien saatossa muuttunut.
Perjantaina 13. maaliskuuta oli päivä, kun Neljä Ruusua -yhtyeen oli tarkoitus suunnata kevään 2020 kiertueelleen Suomessa. Takana oli runsaasti treenejä, läpi käyty kenraaliharjoitus tekniikan suhteen ja bussi pakattu valmiiksi tulevaa kiertuetta varten.
Mutta samalla hetkellä koronapandemia saavutti Suomen. Yhtyeen solisti Ilkka Alanko kertoo joukon seuranneen tiiviisti uutisia ja miettineen seuraavia peliliikkeitään tarkkaan. Tuohon aikaan ensimmäisesten linjausten joukossa asetettiin kielto yli 500 henkilön yleisötapahtumien järjestämisestä. Keikoille yli myyty jo ennakkoon paljon enemmän lippuja. Näin ollen, keikka kerrallaan kiertue jouduttiin perumaan ja lopulta siirtämään tulevalle syksylle ja Neljä Ruusua koki keväänsä osalta saman kohtalon, kuin lukuisat muut muusikot ja alan ammattilaiset tänä keväänä.
Tilanne ei ainoastaan vienyt töitä, mutta pakotti bändin jäsenet myös erilleen toisistaan, eivätkä he ole nähneet toisiaan kasvotusten lainkaan muutamaan kuukauteen. Tältä pohjalta – sekä muutenkin ajan hengessä – Neljä Ruusua julkaisi tiistaina 26. toukokuuta erityisen "etämusiikkivideon" tuoreesta kappaleestaan Muuttolinnut.
– Tämähän oli sitten hyvä tapa kurkistaa kavereiden koteihin, että miltä heillä tällä hetkellä näyttää, Alanko kertoo.
Kukin bändin jäsenistä, eli Alangon lisäksi Kode Koistinen, Lade Laakkonen sekä Kämy Kämäräinen soittivat kukin oman osuutensa kappaleesta kotonaan, kuvaten sen itse omalla puhelimellaan. Alangon mukaan lopputulos on hyvin erityistä Neljää Ruusua: kotoisa sekä rehellinen versio, ilman kummempia koneita tai tekniikan hienouksia.
– On hyvä, että tätäkin puolta tulee kokeiltua ja ehkä myös jalostettua. Ymmärtää, kuinka näitä kaikkia (teknisiä asioita) voi tulevaisuudessakin hyödyntää ja olla esimerkiksi lentämättä niin paljon.

