Ehkä Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä ei ollut riittävästi alleviivannut pelaajilleen sitä, että hyökkäysalueen kiekonmenetyksen jälkeen Tapparaa vastaan on kiire kaikilla viidellä – siis enemmän kuin kiire! – luistella alas puolustamaan.
Tapparan 1–0-maalissa, kun peliä oli pelattu vain kaksi minuuttia, Oiva Keskinen ja Nick Halloran saivat ensi alkuun kaksi vastaan kaksi -hyökkäyksen, jonka maalintekijä Petteri Puhakka luisteli kolme vastaan kaksi -hyökkäykseksi. Puhakka ohitti takaa Pelicansin kuin unessa verkkaisesti luistelleen Lars Bryggmanin.
Katso Tapparan avausmaali ja Bryggmanin vaisuus siinä yllä olevalta videolta.
Nukahtiko Bryggman pelitilanteessa? Vai unohtiko hän Niemelän useita päiviä kestäneet muistutukset Tapparan vaarallisuudesta juuri näissä nopeissa vastahyökkäyksissä? Vai eikö Niemelä ollut sittenkään riittävästi tai ollenkaan varoittanut pelaajiaan moisista?
Hyviä kysymyksiä.
Sikälikin hyviä kysymyksiä, että Pelicans yllätettiin ensimmäisessä erässä peräti viisi kertaa housut kintuissa kuhnailemasta vastaavalla tavalla erilaisissa pelitilanteissa. Viisi kertaa!
Olen samaa mieltä MTV Urheilun asiantuntija Kari Jalosen kanssa, joka sanoi studiossa, ettei finaaliottelussa Tapparaa vastaan voi antaa ensimmäistä erää tuolla tavoin kotijoukkueelle. Toistan, viisi kertaa yhdessä erässä! Ylivoimaisia hyökkäyksiä joko heti tai ylivoimaisiksi luisteltuja tai syötettyjä.
Ja kuinka kaunista se onkaan, kun Tappara kääntää nopeasti. Niissä tilanteissa kolmella kirvesrintaisella hyökkääjällä ja toisella ellei jopa molemmilla pakeilla on suunta pohjoiseen ja mahanalus täynnä jalkoja.
Ja kaiken kukkuraksi läpi ensimmäisen erän Tappara rytmitti hyökkäyksiään Meidän pelin korkeimmin periaattein: aina tilaisuuden tullen nopeasti, mutta peräti seitsemän kertaa eli sen maagisen taikaluvun verran kiekotteluin ja viivelähdöin pienestä liikkeestä.
Se, että Tappara sai aikaan nuo neljästä viiteen ylivoimahyökkäystä ensimmäistä erässä, menee täysin sen piikkiin, etteivät päävalmentaja Niemelä ja pelaajat olleet onnistuneet valmistamaan itseään Nokia-areenan ensimmäiseen finaalipeliin finaalipelin arvoisella tavalla – oikeastaan lahtelaisten kannalta kaikkein tärkeimmän teeman osalta.
Heitän tähän ison uhkakuvan jatkoa silmällä pitäen koskien Pelicansia. Ainoa kolmikko, joka sai säännöllisesti hyökkäysalueen hyökkäyspelejä lahtelaisista aikaan, oli tutusti Bryggman-Patrik Carlsson-Ryan Lasch. Mutta tälläkin porukalla on Tapparaa vastaan päällä jatkuvasti se valtava riski päällä, että he pelaavat kaikki kolme syvällä Christian Heljangon maalin lähellä. Noinkohan Puhakan vastaiskumaali jää sarjassa ainoaksi troikka-Carlssonia vastaan, epäilen.
Neuvo Tapparalle
3:08Pelicansin kaksi erää antoivat toivoa paremmasta: "Vielä lisää puita uuniin."
Toisessa erässä pelin virtauksen vaaka kääntyi päälaelleen. Siinä Pelicans sai pelatuksi viisi ylivoimahyökkäystä, Tappara vain yhden. Kyse oli niin kutsutusta toisen erän jääkiekosta. Tappara prässäili läpi runkosarjan ja paljolti myös sarjoissa TPS:ää ja KalPaa vastaan tällä tavoin surutta, jolloin vastustajat – nyt myös Pelicans – pääsivät hyökkäämään Tapparan viisikon sisään. Jos Tappara jatkossa ottaa vaarin neuvostani, että älkää lähtekö toisessakaan erässä laukalle, tulee Pelicansille tukalat paikat finaalisarjassa.
Ensimmäisen erän loppuun Tappara ratkaisi ottelun nykytapparamaisesti oltuaan ensin erän hieman alakynnessä. P-pistealoituksen jälkeen puolustaja Otto Leskinen laukoi pelin puolelta siniviivan nurkasta peruslämärin kohti maalia. Ehkä Pelicansin maalivahti Niklas Kokko oli hieman oman pakin Ben Bloodin tekemässä maskissa. Maali ei mene ainakaan kokonaan Kokon piikkiin, mutta armoton fakta on, että lievästi tärkeä peli pelin sisällä, maalivahtipeli, meni Heljangon nimiin.
Kolmanteen erään kumpikin joukkue sai viisikkopelinsä sikäli tiiviiksi, ettei enää ylivoimahyökkäyksiä nähty. Pelicans sai lievää peliotetta itselleen periodin aikana, mutta jälleen muni pahemman kerran Bryggman ryntäämällä tuplaamaan yhdessä Elias Vilenin kanssa kohti siniviivaan Olli Juolevin päälle. Samaan aikaan Lasch, jonka piti pelata varmistavaa palomiehen tonttia, taisi kärkkyä jotain onnekasta pomppukiekkoa.
Hieno Juolevi-Petri Kontiola-Veli-Matti Savinainen -syöttöketju maalin eteen vapautti viimeksi mainitun kihauttamaan ovelasti Kokon jalkojen välistä. Ja niin peli oli ohi kymmenisen minuuttia ennen sen loppua.
Helvetinkone
1:10Pelicans-tähti Lars Bryggman hutiloi myös Tapparan 3–0-osumassa.
Eräs taisto ottelussa piti käydä asetelmassa, jossa Tappara prässää ja vie tilan pois Pelicansin pelinrakentelulta syvältä omalta puolustusalueeltaan, ja niin se käytiinkin. Ensimmäisessä erässä Tappara oli tässä niskan päällä, myöhemmin puntit tasoittuivat. Mielestäni Pelicansin pakit pelasivat tuota pelitilannetta koko ajan aivan mallikkaasti, sen sijaan hyökkääjien avut olivat puolivillaisia.
Saa nähdä, miten tämän käy seuraavassa Lahden pelissä. Alkaako Pelicansin hetkellinen miesylivoima siellä kaukalon kulmassa purra, vai tuhoaako Tapparan pintsaava pakki lahtelaisten aikeet? On jännittävä nähdä, tohtiiko Tappara pelata sinne syvälle Pelicansin alueelle pelata noissa jopa röyhkeän neljä vastaan neljä -pelin.
On Tapparallakin pulmia. Mielestäni joutavanaikainen surffailija Carter Camper ei ansaitse pelata Anton Levtchin kanssa samassa vitjassa. Sentteri Otto Somppi on siinä nuori mies paikallaan, mutta Camper on häpeäksi jopa tapparalaisen työnteon moraalin kannalta. Olisipa Kristian Tanus pelikunnossa. Camperin voisi heittää 13. hyökkääjäksi.
Juuri nyt näyttää siltä, että kummankin joukkueen alivoimat näyttävät ottavan niskalenkkiä vastustajan ylivoimista. Jos näin on, sarjaa aletaan ratkoa tasaviisikoin. Siinä leikissä Pelicansin on parannettava huomattavasti pelaajiensa sijoittumisjääkiekkoa. Tapparalle taas riittää, ettei se toisessa erässä lähetä sentään kahta pölhökustaata Pelicansin maalin taakse prässäilemään.
Tappara jatkoi nyt hyvässä mielessä siitä, mihin se siirtyi KalPa-sarjansa kolmannessa pelissä. Pelin alla oli puolustamassa tämän tästä kolme tai neljä tapparalaista. Siinä kohtaa alkoi jyllätä se helvetinkone, joka liittyy puolustustoimiin a la pakkiparit Juolevi–Leskinen, Valtteri Kemiläinen–Veli-Matti Vittasmäki sekä Joni Tuulola–Tobias Ekberg kera Heljangon ja h3:n. Jos Pelicansilla oli työ ja tuska päästää töihin HIFK:n maalin eteen, vielä kovempi urakka se on nyt Tapparaa vastaan.
Juttu jatkuu videon alla.
2:03Veli-Matti Savinainen velmuili Olli Juolevin roolista maalissaan: "Saikin jostain pelisilmää."
Mitä tuossa edellä sanon, se asettaa Pelicansin kovaan paikkaan. Mitä Pelicansilla on tehtävissä? Minimi on se pelaajien sijoittumislätkä, jossa puolustettaessa pelaajia on pelin alla kenttätasapainoisesti puolustamassa. Mutta tuokaan ei riitä. On myös hyökättävä sijoittumisten kautta. Laidat leveältä ja niin edelleen. Ja enemmänkin. Oikeastaan Tapparaan ei pure muu kuin: syöttäminen.
Kamppaileminen Pelicans versus Tappara menee tamperelaisille, jos he suinkin vain pitävät viisikkonsa tiiviinä. Siinä tapauksessa Pelicansin on vain syötettävä, syötettävä ja vielä kerran syötettävä. Kaikki syöttösuunnat käyttöön. Myös palautukset, alaspäin pelaaminen. Kaikki kuviteltavissa olevat syöttösuunnat ja syöttökolmiot on hyödynnettävä. Riskilläkin.
Koska Tapparan helvetinkone – pakit Vittasmäen johdolla sekä sentterit Sompista Kontiolaan ja Keskisestä Otto Rauhalaan – eivät päästä Pelicansia kaukalon keskustaan, on lahtelaisten luultavasti päätypelin sijaan tai ainakin lisäksi turvattava koko kaukalon pelaamiseen hyökätessään.
Sarjan ensimmäinen peli Tampereella antoi vihiä, että Tappara saattaa mennä menojaan, jollei Pelicans tekee todella yhtäältä ryhtiliikettä (puolustamiseen), toisaalta ala pelata monipuolisemmin ja viekkaammin (hyökätessään).
Klo 12.45 Korjattu Tapparan toisen maalin syntyaika ensimmäiseen erään. Sen lisäksi korjattu Tapparan kolmospuolustajaparin ruotsalaispelaajan nimeksi Tobias Ekberg.
