Petteri Orpon kolumni: Maakuntauudistus on kehno pienelle, huono suurelle

Soteuudistuksen piti alun perin lyhentää jonoja ja saada rahat riittämään paremmin harmaantuvassa Suomessa. Jo nyt on selvää, että maakuntamalli ei täytä kumpaakaan näistä tavoitteista. Valtiovarainministeriön arvion mukaan maakuntauudistus lisäisi julkisia menoja kumulatiivisesti yli 3 miljardia seuraavat kymmenen vuotta. Hoitojonojen lyhentäminen ei ole osa soteuudistusta, vaan se toteutetaan myöhemmin – ilmeisesti silloin, jos jostain löytyy rahat sen toteuttamiseen.

Maakuntauudistus on samaan aikaan kehno pienille ja huono suurille kunnille. Pienten kuntien ja harvaan asutun Suomen osalta merkittävin ongelma on päätösvallan ja palveluiden raju keskittyminen. Esimerkiksi Ylä-Savossa sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään tällä hetkellä kuntayhtymässä, johon kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä. Jatkossa alueen palvelut järjestäisi Pohjois-Savon maakunta.  

Tällä hetkellä niin sonkajärveläisillä kuin vieremäläisillä on aitoa sananvaltaa siihen, kuinka alueen sotepalvelut järjestetään. Maakuntamallissa suurin osa päättäjistä tulisi Kuopion seudulta. Hyvällä äänten keskittämisellä Sonkajärvi voi yksittäisen edustajan hyvinvointialueen valtuustoon, mutta sillä ei vielä paljon tehdä. Kaikki tietävät, että palveluverkkoa karsitaan pienemmiltä paikkakunnilta sen jälkeen, kun päätösvalta keskittyy.

 Nykyjärjestelmässä myös valta ja vastuu ovat samoissa käsissä. Jos menot kuntayhtymässä ylittyvät, tuntuu budjetin kiristyminen heti kunnan muissa palveluissa ja kuntaverossa. Jatkossa maakuntien keskeinen tavoite on maksimoida palveluihin käytetyt rahat, koska valtio kuittaa laskun. Kannustimet ohjaavat siihen, koska on selvää, että Suomesta ei löydy sellaista sosiaali- ja terveysministeriä, joka tulisi keskeyttämään budjettinsa ylittäneen alueen syöpähoidot. 

Maakuntamalli ei ole kehno vain pienille, vaan myös isoille kaupungeille. Kaupunkien kannalta keskeisin ongelma on siinä, että kaupunkien investointikyky eli kyky rakentaa kouluja, panostaa joukkoliikenteeseen tai vaikkapa liikuntapaikkoihin heikkenee merkittävästi. 

Maakuntauudistuksessa viedään puolet kaupunkien tuloista, mutta velat jäävät maksettavaksi. Velkaantuneisuus kaksinkertaistuu yhdessä yössä. Sen jälkeen kaupungeissa on kova työ karsia investointisuunnitelmia. Valtuustoissa ei ole mukavia päätöksiä tiedossa, kun päätetään, mitkä koulut jätetään rakentamatta ja kuinka jäljelle jäävän kunnan palveluita sopeutetaan.

Erityisen karut vaikutukset uudistuksen rahoitusmalli tuottaa Uudellemaalle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin arvio sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen supistumisesta koko Uudenmaan osalta on noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Kokonaisuutena rahoituksen supistuminen 400 miljoonalla eurolla kymmenessä vuodessa tarkoittaisi Uudenmaan asukaskohtaisen rahoituksen putoamista 13,5 prosenttia 3 100 eurosta 2 683 euroon. Sairaanhoitopiiri itse kertoo, että lopputulos on "ilmeisen mahdoton ja rikkoo karkealla tavalla perustuslain rahoitusperiaatetta ja viime kädessä valtion velvollisuuksia huolehtia perusoikeuksien toteutumisesta."

Mitä enemmän uudistukseen perehtyy, sitä varmempi voi olla siitä, että uudistus ei paranna sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilaa, vaan heikentää sitä suurimmassa osassa maata. Pienillä ripsiliikkeillä maakuntamallia ei korjata. Hallituksen olisi syytä viheltää peli poikki ja edetä vaiheittaisella uudistuksella massiivisen hallinnon uudistuksen sijaan.