Pettääkö vaimosi? Tässä vaiheessa liittoa kannattaa olla tarkkana

Tuore tutkimus selvitti, missä vaiheessa avioliittoa nainen todennäköisimmin ajautuu pettämään.

Parisuhteen pahamaineisessa seitsemän vuoden kipukohdassa voi piillä totuuden siemen, sillä kohtuullisen ajan naimisissa olleet naiset ovat alttiimpia ajautumaan pettämisen tielle kuin naiset, jotka ovat olleet naimisissa joko vähemmän tai kauemmin. Näin kertoo tuore Journal of Sex Research -julkaisussa esitelty tutkimus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 432 ihmisen parisuhteita. Tutkijat saivat selville, että ne naiset, jotka olivat olleet naimisissa 6–10 vuotta, olivat todennäköisemmin harkitsemassa vieraaseen petiin ajautumista.

Miehillä tilanne oli tyystin erilainen ja paljon suoraviivaisempi. Mitä kauemmin miehet olivat naimisissa, sitä suuremmaksi kasvoi pettämisen mahdollisuus. Ne miehet, jotka olivat olleet naimisissa 11 vuotta tai kauemmin raportoivat suurinta halukkuutta antautua salarakkaan syliin.

Mikä saa pettämään?

Miksi naiset sitten pettävät juuri 6–10 vuoden kohdalla? Tutkijat uskovat sen johtuvan kenties siitä, että kun avioliitto on alkuvaiheissaan, mahdolliset lapset ovat vielä nuoria ja haavoittuvaisia. Tässä vaiheessa perheeseen panostaminen toimiikin hyvänä suojana pettämistä vastaan. Ajan kuluessa evolutionaarinen tarve etsiä lisää kumppaneita – tapana lisätä lapsien lukumäärää – voittaa halun keskittyä lasten jo olemassa olevien lasten kasvattamiseen. 

Jos pettämisen taustaa tarkastelee kuitenkin muulta kuin evolutionaariselta kantilta, voi uskottomuuden syitä löytyä useitakin. Yksi suuri syy voi olla naisen ikääntyminen. Tällöin hän alkaa tutkailla asioita, joita hän on tai ei ole saavuttanut edellisen vuosikymmenen aikana, mikä saattaa johtaa synkkiin ajatuksiin, pohti elämänlaatua tutkinut Michael Steger Men's Health -sivustolle jo viime vuonna. Myös läheisyyden puute tai huono seksielämä ovat tunnettuja pettämiseen ajavia syitä.

Aiemmin tänä vuonna varattujen deittisivusto Victoria Milan tuli omassa tutkimuksessaan samanlaisiin lopputuloksiin kuin tuore tutkimus. Victoria Milanin selvitysten mukaan avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ajautuvat naiset ovat iältään keskimäärin 36,6-vuotiaita maailmanlaajuisella tasolla. Naimisiin naiset puolestaan menevät keskimään 29-vuotiaina. Reilun seitsemän vuoden avioliiton jälkeen olisi siis tämänkin tutkimuksen mukaan aihetta odottaa katseen harhailevan vieraisiin pöytiin.

Mitä pidetään pettämisenä?

Mutta mitä miehet ja naiset pitävät pettämisenä? Pornon katsomista pidettiin tuoreen tutkimuksen mukaan kaikista pienimpänä pahana, kuten myös kerran tapahtuvaa flirttailua tuntemattoman kanssa. Myös useamman kerran tapahtuva flirttailu tuntemattoman kanssa oli kolmen vähiten pettämiseksi luetun asian joukossa.

Mitä fyysisemmäksi ja toistuvammaksi käytös muuttui, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sitä pidettiin uskottomuutena.  Useat intiimit, fyysiset kohtaamiset saman avioliiton ulkopuolisen ihmisen kanssa olivat osanottajien mielestä "pahinta pettämistä", mutta yksittäinen seksuaalinen tilanne vieraan kanssa sekä useat intiimit hetket eri ihmisten kanssa tulivat tiukasti perässä.

***

Lue myös:

    Uusimmat