Tekoäly-yrittäjä Peter Sarlin myi yli 600 miljoonalla eurolla yhtiönsä viime vuonna. Nyt hän tukee suomalaista tekoälykehitystä miljoonilla euroilla.
Suomalainen tekoäly-yhtiö Silo AI myytiin heinäkuussa 2024 yhdysvaltalaiselle puolijohdevalmistaja AMD:lle merkittävällä, 615 miljoonan euron summalla.
Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Peter Sarlin ansaitsi kaupasta mojovan potin. HS:n mukaan summa oli jopa 235 miljoonaa euroa.
Sarlin jatkoi tämän jälkeenkin vielä yrityksen toimitusjohtajana.
– Jos on yrittäjänhenkinen rakentajatyyppi, niin aika usein silloin jatkaa sitä elämää ja rakentamista, hän totesi Viiden jälkeen -erikoishaastattelussa keskiviikkona.
Muutenkaan kauppa ei Sarlinin mukaan ole juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä.
– Edelleen ajan samalla vanhalla autolla ja lapset tekevät kotiaskareita.
Sarlin odotti, että hän olisi kuullut enemmän ihmettelyä siitä, miksi suomalainen menestystarina myytiin ulkomaille.
