Perussuomalaisten kansanedustaja, poliisitaustainen Tom Packalén ei ole innostunut eri puolilla Suomea perustetuista katupartioista.
MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Packalén korostaa, että katupartiotoiminta on laillisuudestaan huolimatta synnyttänyt pelkoja ihmisissä.
– Vaarana tässä on aina vastakkainasettelu ja sen kärjistyminen. Pelottavinta on vielä se, että viattomat voi joutua pelkäämään ja pahimmillaan voi joutua rikoksen uhriksi.
Poliisin suunnasta on kuulunut ristiriitaisia reaktioita katupartioihin – osa on kommentoinut partiointia myönteisesti, osa on pitänyt sitä uhkaavana. Kansanedustaja myöntää, että pelko on hyvin subjektiivinen asia, mutta hänen mielestään kenenkään ei kuulu pelätä, etenkään katupartiota.
– Se pelko täytyy huomioida. Jos se katupartiointi aiheuttaa kunnon kansalaisissa, vaikka maahanmuuttajataustaisissa kansalaisissa, pelkoa, niin ei se silloin oikein ole. Jos se taas aiheuttaa rosvoissa pelkoa, niin siitä en olisi niin huolissaan.
Vapaata kansalaistoimintaa
Esimerkiksi Joensuussa ja Kemissä partioiva Soldiers of Odin -katupartio on aikaisemmin julkistanut valkoista valtaa, joten liike on nähty rasistisena. Lisäksi johtohahmojen taustalta on löytynyt rikostuomioita. Packalénin mukaan poliisi tarkkailee ryhmittymää, mutta ei puutu partiointiin.
– Niin kauan kuin se pysyy laillisuuden rajoissa ja he noudattavat lakia, niin se on vapaata kansalaistoimintaa.
Packalén sanookin ymmärtävänsä, että Soldiers of Odinin kaltaiset katupartiot voivat herättää pelkoa, koska ryhmä julistaa samalla omaa näkemystään.
– En ole niin innostunut tästä. Toisaalta Suomessa on hyväksytty kaikenlainen kansalaistoiminta, meillä on äärivasemmistolaisia, anarkisteja, jotka ovat ehkä suurin ongelmaryhmä rikoksien tekemismielessä. Näitä kaikkia ryhmiä joudutaan hyväksymään jossain määrin. Itse en kämmeniä yhteen taputa, kun tällaisia kohtaan.
