Kovakuoriainen, vaaksiainen, lude ja kärpänen – hyönteiskartoituksissa on löytynyt Suomelle uusia lajeja.
Tänä vuonna Suomesta on löydetty odottamattomia uusia lajeja hyönteiskartoituksissa. Asiasta kertoo Metsähallitus.
Maskusta tutkijat löysivät Suomessa ennen havaitsemattoman kovakuoriaislajin. Nuuksion kansallispuistosta löytyi Suomelle uusi vaaksiaislaji ja Pyhännän Itämäen-Eteläjoen Natura-alueelta kärpäslaji.
Kirkkonummen Rönnskäristä löytyi uusi ludelaji, jonka pienen populaation huomattiin elävän saaren kangasajuruohokasvustoissa. Metsähallituksen Luontopalvelut on tehnyt Rönnskärissä tänä vuonna töitä palauttaakseen saaren luontoa sellaiseksi, millainen se oli sata vuotta sitten. Työtä on tehty linnuston hyväksi, mutta myös keto- ja nummielinympäristöistä riippuvaiset hyönteiset hyötyvät.
Hyönteiskartoituksen tiedot ovat tarpeen vuonna 2027 aloitettavassa Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa. Kymmenen vuoden välein tehtävä arviointi valmistuu vuonna 2030.
