”Perseelleen meni” – Suomen keihäsmies lyttäsi mahdollisuutensa Ylen haastattelussa

Ensimmäisenä kolmesta keihäsmiehestä Budapestin MM-kisojen karsinnoissa heittänyt Toni Kuusela pettyi tulokseensa 79,27, jolla ollaan edelleen kiinni loppukilpailupaikassa.

Kuusela sai tuloksen vain ensimmäisellä rykäisyllään. Kaksi muuta jäi kauas toivotusta. Hänellä on yhä mahdollisuudet finaaliin, jos toisessa ryhmässä korkeintaan seitsemän miestä heittää pidemmälle.

Siitä Kuusela ei kuitenkaan enää hermoile.

– En tiedä, tarviiko jännittää, jos alle 80 metriin jää. Perseelleen meni, Kuusela sanoi Ylen haastattelussa.

Tällä kaudella parhaallaan 84,37 heittänyt Kuusela olisi odottanut huomattavasti parempaa. Lataus meni ensimmäiseen vetoon, ja sen jälkeen alkoi puristaminen, josta valmentaja Petteri Piiroinen katsomohaastattelussa mainitsi.

– No saattaa se välillä vähän ampua yli, Kuusela myönsi.

– Ensimmäisessä olisi ollut ruutia, ei saanut vain asentoon. Siinä oli kyllä aineksia paljon pitempään, mutta loppu oli sitten mitä oli, en edes tiedä.

Oliver Helander ja Lassi Etelätalo tavoittelevat finaalipaikka kello 12.45 aloittavassa B-karsintaryhmässä.

Lue myös:

    Uusimmat