Perintöriidat ovat yleistyneet huomattavasti – asianajaja paljastaa, mistä suomalaiset kinastelevat: "Silloin se riita on valmis"

Perinnön jakaminen nostaa pintaan tunteita ja aiheuttaa helposti riitatilanteita. Perinnöllisten selvitystyötä ja oikeudenmukaista omaisuuden jakoa helpottaa asianmukaisesti laadittu testamentti.

Uutisaamussa keskusteltiin maanantaina perintöriidoista.

S-Pankki on selvittänyt vuodesta 2013 asti käräjäoikeuteen meneviä perintöriitoja. Pankin johtajan Veera Kososen mukaan tuoreimman selvityksen keskeisin havainto oli se, että perintöriidat ovat lähteneet huomattavaan nousuun.

– Mitään yksiselitteistä syytä sille, miksi näin on, ei ole havaittavissa. Mitä enemmän on varallisuutta ja mitä monimutkaisempia perhesuhteet ovat, sitä helpommin riitoja syntyy, Kosonen toteaa.

Kososen mukaan suurin osa käräjäoikeuteen päätyneistä perintöriidoista oli alkanut jo oikeastaan ennen varsinaista perinnönjakoa, jo kuolinpesän järjestelyä selvitettäessä.

Tyypillinen perintöriita

Perintöriita voi Asianajajaliiton puheenjohtajan Hanna Räihä-Mäntyharjun mukaan syntyä oikeastaan mistä vain.

– Pienimmillään on riidelty siitä, että kuka saa minkäkin väriset muovikupit. Kyllä se riita voi syntyä hyvinkin pienistä asioista, jolloin tietysti kaikki ymmärtävät, ettei riidassa ole kyse niistä muovikupeista, vaan taustalla vaikuttavat henkilösuhteet ja muut asiat, Räihä-Mäntyharju kertoo.

Riitojen syntymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi ennakkoperinnöt, eli menehtyneen elinaikana jaetut asiat, varsinkin jos koetaan, että asioita ei ole jaettu tasapuolisesti kaikille.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Kuolinpesän osallisilla voi olla myös eriäviä näkemyksiä siitä, minkä arvoisia mitkäkin asiat ovat.

Kosonen muistuttaa, että läheisen kuolema on aina rankka paikka, jolloin perillisten toimia voivat ohjata enemmän tunne- kuin järkiperusteet.

Jos hampaankoloon on jäänyt jo useamman vuoden takaa epäoikeudenmukaisesti koettu kohtelu esimerkiksi ennakkoperinnön osalta, tunteet ottavat helposti vallan ja pidetään kiukulla kiinni tietyistä periaatteista.

– Silloin se riita on valmis ja periaate koituu kalliiksi. Riita voi jäädä vellomaan useamman sukupolven ajaksi, Kosonen toteaa.

Uusioperheet mutkistavat perinnönjakoa

Räihä-Mäntyharjun mukaan uusioperhekuviot aiheuttavat helposti riitatilanteita perintöä jaettaessa.

– Ihan jo senkin takia, että jos on lapsia useammasta avioliitosta tai parisuhteesta niin, voi olla että ensimmäisen parisuhteen lapsilla on sellainen tunne, että myöhemmät lapset ovat paremmassa asemassa.

Jos perheen varallisuus on muuttunut ja toisille lapsille on pystynyt tarjoamaan erilaisen elämän ja arjen, saattaa se täysin inhimillisistä syistä hiertää perinnön jaon yhteydessä.

Osa menehtyneen omaisuudesta saattaa myös päätyä uuden puolison perillisille, mikä mutkistaa perinnönjakoa.

Katso yllä olevalta videolta, miten perintöriitoja voitaisiin asiantuntijoiden mukaan välttää muun muassa laatimalla testamentti riittävän aikaisessa vaiheessa.

Katso myös: Mitä testamentin tekeminen maksaa ja entäs jos testamentti palaa tulipalossa?

Mitä testamentin tekeminen maksaa ja entäs jos testamentti palaa tulipalossa? Asiantuntija vastaa kysymyksiin suorassa lähetyksessä 2:07
 Asiantuntija vastaa testamenttiin liittyviin kysymyksiin.

Lue myös:

    Uusimmat