Poliisi: Virroilla perhesurmasta epäilty isä löydetty kuolleena – surmasi puolisonsa, lapsi sairaalahoidossa

Virroilla eilen tapahtuneen henkirikoksen ja henkirikoksen yrityksen tekijäksi epäilty henkilö löydettiin eilen menehtyneenä, poliisi tiedottaa.

MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty on kaksilapsisen perheen isä, joka surmasi perheen äidin ja vahingoitti toista lasta.

Tapahtumassa loukkaantunut perheen lapsi on sairaalahoidossa.

Tehtävä sai alkunsa eilen kello 8.18 hätäkeskukseen tehdystä puhelusta. Rikoksesta epäilty tekijä ja uhrit ovat samasta perhepiiristä, poliisi vahvistaa.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan isä oli surmannut perheen äidin ja haavoittanut toista pariskunnan lapsista. Poliisi ei vielä eilisen aikana vahvistanut, oliko epäiltyä perheenisää saatu kiinni mittavan poliisioperaation jälkeen.

Tie suljettiin

MTV Uutisten tietojen mukaan väkivallantekoja oli edeltänyt tilanne, joka liittyi sosiaalitoimen toimenpiteisiin ja perheen nuorempaan lapseen.

Virkavallan mukaan sivullisille ei koitunut tilanteessa vaaraa. Poliisi joutui sulkemaan valtatien 66:n operaation ajaksi, koska tapahtuma-alue sijaitsi lähellä tietä.

Poliisi oli varautunut tehtävään useilla partioilla rikoksesta epäillyn löytämiseksi, tiedotteessa kerrotaan.

– Asiassa ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun tiedotettavaa ilmenee, tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat