Perhe suree kuollutta sankarikoiraansa: yhdeksän kuukauden ikäinen Zeus pelasti lapset myrkkykäärmeen puremilta

Perhe suree kuollutta sankarikoiraansa: yhdeksän kuukauden ikäinen Zeus pelasti lapset myrkkykäärmeen puremilta 1:08

Yhdysvalloissa Floridassa yhdeksän kuukauden ikäinen Pit Bull pelasti kaksi leikkimässä ollutta lasta myrkkykäärmeen tieltä, kertoo CNN.

Richardsonin perheen 10-vuotias poika, Oriley, oli leikkimässä kotinsa pihalla, kun sinne mateli kutsumaton ja myrkyllinen vieras: korallikäärme.

Perheen äiti Gina Richardson katseli poikansa Orileyn leikkiä takapihalla. Pojalla oli seuranaan perheen yhdeksän kuukauden ikäinen Pitt Bull -pentu, Zeus, joka yhtäkkiä singahti paikoiltaan jotakin kohti. Gina luuli Zeuksen hyppäävän köydenpätkän päälle. Maassa ollut "köydenpätkä" paljastui myöhemmin korallikäärmeeksi.

Koira makasi käärmeen päällä estääkseen sitä iskemästä Orileytä ja perheen toista poikaa, 11-vuotiasta Orionia, joka oli myös tullut pihalle.

Pojat huomasivat, että maassa makaavan koiran silmät olivat pullistuneet. He käänsivät koiran ympäri ja sen alta paljastui päätön käärme: koira oli purrut käärmeeltä pään irti ja nielaissut sen. Tätä ennen käärme oli ehtinyt iskeä Zeusta neljä kertaa.

Perhe kiidätti Zeuksen eläinlääkärille ja sinne annettiin välittömästi vastamyrkkyä. Koira ei selvinnyt, vaan kuoli seuraavana päivänä.

Murheen murtama perhe muistelee sankarikoiraansa.

– Olisin voinut menettää toisen lapsistani, jos Zeus ei olisi ollut pihalla, perheen äiti Gina sanoo.

– Olen toisaalta iloinen, että tämä koirarotu sai tätä kautta parempaa mainetta, mutta olen hyvin surullinen, että menetimme koiran, perheen isä Gary Richardson sanoo.

Myös lapset kertoivat haastattelussa kaipaavansa koiraa syvästi.

– Rakastin sitä kaikesta sydämestäni ja leikin sen kanssa usein, Oriley kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat