Pelottavan moni autoilija on pihalla kuormaamisen perusasioista

Kevät ja kesä ovat mökkireissujen ja muiden autolla tehtävien matkojen vilkkainta sesonkia. Usein autoon pakataan tavaraa runsain mitoin, mikä voi aiheuttaa pahimmillaan jopa ylimääräistä vaaraa.

Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan, että autossa lojuva irtotavara voi aiheuttaa vaaratilanteen. Sama pätee myös peräkärryn lastiin, joka tulisi aina ja kaikissa tapauksissa sitoa kiinni. Kuomullinen vaunu ei vapauta sitomisvastuusta.

Peräti viidesosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista ei tiennyt, että myös kuomullisen peräkärryn kuorma on sidottava. Vaikka kevyet irtotavarat eivät kuomun alta pääsisikään putoamaan tienvarteen, vaikeuttaa etenkin raskas sitomaton kuorma auton käsittelyä.

Useampi kuin joka viides vastaaja ei myöskään kiinnitä huomiota matkustamossa olevaan irtotavaraan.

– Matkustamossa kuljetettava tavara ei saa päästä jarrutuksissa, kiihdytyksissä tai kaarteissa ajettaessa liikkumaan siten, että se aiheuttaa vaaraa, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara muistuttaa tiedotteessa.

Erityisesti kolaritilanteessa irrallisen tavaran sinkoutuminen kuljettajan tai matkustajan päälle voi aiheuttaa vakavia vammoja.

– Esimerkiksi farmarimallisessa autossa tavaratilan ja matkustamon välissä ei usein ole väliseinää tai suojaverkkoa. Silloin tulee varmistaa, ettei kuljetettava tavara pääse liikkumaan tavaratilasta matkustamoon, Elovaara vinkkaa.

Mikäli autossa on lemmikkieläimiä, on myös niiden asianmukaisesta matkustuksesta huolehdittava. Esimerkiksi muutaman kilon painoisen pienemmän koiran törmäyspaino on jo 50 kilometrin tuntinopeudella sattuvassa äkkipysähdyksessä 40-kertainen.

Katso yllä olevalta videolta, miten peräkärry kuormataan turvallisesti. Katso alta, miten takakontti kuormataan oikeaoppisesti.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat