Pekka Virta heitti sohvat ulos kopista ja passitti pelaajat yhteislenkille – "jääkiekkomurrosikä" alkaa olla Lukossa ohi: "Turha sössöttäminen ja möyhiminen jäänyt pois"

Pekka Virran valmentama Rauman Lukko on nostanut SM-liigassa osakkeitaan vahvasti vuoden 2020 puolella. Taustalla on tehty kuitenkin kovaa työtä pidemmän aikaa. Virta avaa värikkääseen tapaansa toimintatapojaan.

Kun ammattilaisvalmentaja ottaa joukkueen haltuunsa, ensimmäinen ja tärkein asia ei varmasti ole pukukopin sohvatilanne.

Mutta se voi peilata jotain isompaa muutosta.

Kun Pekka Virta otti Lukon päävalmentajan tehtävät vastaan kesällä 2017, hän havaitsi huolestuttavaa toimintaa pukukopissa.

– Hierontahuoneen sohva oli toiminnan keskiössä. Koko ajan joku oli voivottelemassa siellä elämän kurjuutta, Virta heittää MTV Urheilun haastattelussa.

Virta päätti poistattaa hierontahuoneen ja valmentajien kopin sohvan. Se oli yksi asia, joista kulttuurinmuutos lähti liikkeelle Rauman Äijänsuolla.

– Siellä sohvilla mietittiin, että tekeekö joku meiltä lähtenyt pelaaja maalin. Ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä, mitä pois lähtenyt pelaaja tekee, jos hän ei tee meille maalia. 

– Meillä sama pelaaja sitten vaan söi hyvin, vei rahaa ja loi pahaa henkeä. On tärkeää, että löydämme hyväluonteisia ihmisiä, jotka eivät vaan voivottele ja pyydä jotain koko ajan lisää.

Keskittymistä omaan työhön

Virta sanoo haastattelussa kunnioittavansa edeltäjiensä tekemää työtä, mutta hän päätti urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin ja muun tiimin kanssa edetä omalla tavallaan.

Se tuottaa tulosta. Sarjavitonen on menossa vahvasti kuuden joukkoon, ja 13 ottelun pisteputki on lujittanut joukkueen itseluottamusta entisestään.

Virta myöntää, että hänkin ”kipuili” aikansa Lukon nuorennusleikkauksen kanssa. Kun ajatus oli hyväksytty, alkoi sinikeltainen juna puksuttaa eteenpäin.

– Sopimustilanne aiheuttaa rajoituksia, eikä muutoksia tehdä tuosta vaan, hän muistuttaa.

Takavuosien rauhattomuus on suureksi osaksi taakse jäänyttä elämää Raumalla. Virta nostaa suureen arvoon puheenjohtaja Ari Salmen, joka on tuonut jämäkkyyttä hallitustyöskentelyyn.

– Salmi antoi työrauhan urheilupuolelle. Turha sössöttäminen ja joka viikonlopun jälkeen möyhiminen jäi pois. Asioita pitää ajatella pidemmälle kuin viikon jänteellä.

Virta antaa niin ikään tunnustusta toimitusjohtaja Timo Rajalalle, joka on talouspuolen vastuuhenkilönä antanut riittävät resurssit laadukkaaseen urheilulliseen toimintaan.

– Meidän ei tarvitse riidellä mistään, mikä rauhoittaa huomattavasti, Virta kiittelee.

– Maailman helpoin työ on se toisen työ. Nyt täällä on päässyt keskittymään omaan hommaan.

Päätöksentekomalli jengoillaan

Joukkueen kokoaminen on yksi asia, joka syö monen valmentajan henkistä pääomaa. Virta on päässyt sanomaan sanansa hankintoihin, mutta hänen ei ole tarvinnut kahlata kaikkien maailman sarjojen pelaajalistoja läpi ja katsella öisin muiden liigojen pelejä.

Tiimin tuki on auttanut varsinkin ulkomaalaishankinnoissa, jotka ovat osuneet Lukossa nappiin.

– Matkan varrella on tullut sellaisiakin kokemuksia, että hankitaan kymmenen ulkomaalaista ja kaikki menevät ihan perseelleen, kun on katsottu lähinnä tilastot Eliteprospectista.

Virta sanoo, ettei suomalaispitoinen joukkue ole sinänsä ehdoton avain onneen.

– Ei kannata hankkia suomalaista, joka on neljännessä seurassa kauden aikana, ja joka paikassa on kurjaa ja huono rooli. Ei se nosta toiminnan tasoa mihinkään.

Valtaan ja vastuuseen liittyvät kysymykset ovat retuperällä monissa isoja budjetteja pyörittävissä ammattilaisseuroissa. Valta kelpaa, vastuu ei niinkään.

Lukossa on saatu päätöksentekomalli pyöräytettyä jengoilleen.

– Mietimme ratkaisuja yhdessä ja yritämme auttaa toisiamme. Kallenkin kanssa voin olla jostain asiasta eri mieltä, mutta kun päätös on tehty, hän pysyy siinä ja tukee loppuun asti. Ei niitä asioita aleta kaivella enää jälkeenpäin.

”Jääkiekkomurrosiästä” eroon

Hyvät pelaajahankinnat ja toimiva organisaatiomalli eivät hirveästi auta, jos arkityö sakkaa.

– Ei meidän toimintamme ole mitään maailman parasta, emmekä tee mitään kummallista. Mutta ainakin teemme.

– Ennen tämä näytti enemmän vaivaistalolta, pelaajilla oli niin paljon rajoituksia esimerkiksi juoksemisessa ja hyppäämisessä. Nyt jokainen ukko lähtee aamulla ovesta ulos yhdessä juoksemaan. Kevään tullessa se voi olla ihan kivaakin, Virta kuvailee.

Virta antaa esimerkin viikkorytmin rakentamisesta. Hän ei suvaitse, että viikonlopun pelissä loukkaantuneet pelaajat tulevat notkumaan ennen maanantain harjoituksia kopille ja alkavat puhua mahdollisesta lääkärin vastaanotosta. Lääkärille mennään sunnuntaina, ja maanantaina kädessä on diagnoosi, jonka mukaan edetään.

– Meinasin seota, kun siellä oli maanantaina aamulla se jono kopissa, Virta heittää.

Äijänsuolta kantautuneiden puheiden mukaan Lukossa on tehty kehittäviä ja fyysisesti raskaita harjoituksia kesken pelikaudenkin. Se on tärkeää varsinkin kehitysvaiheessa oleville nuoremmille pelaajille.

– Eivät ne harjoitukset nyt mahdottoman kovia ole olleet, mutta jos on hypännyt huonoilla pohjilla liikkuvaan junaan, sitten voi olla.

Virta heittää pilke silmäkulmassa ilmoille mielenkiintoisen kuuloisen termin ”jääkiekkomurrosikä”. Se tarkoittaa jääkiekkoilijan murkkuikämäistä vastarintaa, joka toimii porttimaisena kehitysvaiheena kohti uutta elämää.

– Se on vähän kuin lapsen kanssa. Aluksi laitetaan hanttiin, mutta jossain kohtaa tajutaan, että olemme samalla puolella. Muutoksilla voi olla aluksi vastarintaa, mutta sitten niistä aletaankin tykätä.

"Parannamme vielä”

Rauma on yksi niistä paikkakunnista, joissa valmentaminen on vaativampaa kuin esimerkiksi Oulussa ja Tampereella. Kärpissä ja Tapparassa saadaan nauttia paikkakunnalle asettuneiden kokeneiden ja laadukkaiden paluumuuttajien palveluksista.

Lukon kaltaisten seurojen on markkinoitava itseään seurana, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin vielä isompiin sarjoihin. Joukkueen menestys edesauttaa sitä siirtymistä ja valokeilaan pääsemistä.

Lukko ajaa nyt neljän ketjun sylinterillä, eikä ketjujen koostumuksia muutella jatkuvasti muuttamisen takia.

– Emme ole tehneet mitään yksittäistä taktista temppua, joka olisi muuttanut suunnan. Olemme saaneet joukkueen sitoutumaan hyvin. Pelaajat heittäytyvät kiekkojen eteen, ja puolustusmoraali on parantunut.

Niin hyvin kuin kokonaisuus on viime aikoina toiminutkin, kehittämiskohteita on edelleen. Lukon ylivoimapeli on vastan sarjan 12. parasta.

Jäähyjä tulee liikaa. Lukko on ottanut koko sarjassa eniten kahden minuutin rangaistuksia (196).

– Olen varma, että parannamme vielä peliä, mutta niin parantavat muutkin joukkueet, joilla on mahdollisuus menestyä tällä kaudella, Virta muistuttaa.

Yksi SM-liigan kaikkien aikojen kokeneimmista valmentajista on toiminut SM-liigassa päävalmentajana vuodesta 2006 asti. Hänellä on värisuorasta kasassa pronssia ja hopeaa KalPasta, mutta huipennus puuttuu.

Ainakin vielä.

Ja ettei Virran toimista tulisi liian radikaalia kuvaa, on hyvä muistuttaa, että on siellä Lukon kopissa toki edelleen sohviakin. Esimerkiksi pelaajien oleskeluhuoneessa, jossa pelaajat pystyvät nauttimaan huoltaja Matti Koskisen maineikkaat hengenkohotuskahvit.  

Juttua korjattu klo 8.09: Lukon pisteputki on 13 ottelun, ei 12 ottelun, mittainen. ​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat